logo logo logo

Tapanila loppusuoralla Vuoden kotiseutuyhdistys -kisassa

28.05.2014

Tapanila-Seura kilvoitteli Suomen Kotiseutuliiton Vuoden kotiseutuyhdistys -tunnustuksesta. Hakemus ja ennen kaikkea seuran toiminta olivat kelpo luokkaa myös valitsijoiden mielestä. Adventtikalenteri ja klapitalkoot säväyttivät erityisesti.

Seuraavassa Kotiseutuliiton tiedote:

Suomen Kotiseutuliiton valtuusto on valinnut Kivijärven kotiseutuyhdistyksen  Vuoden kotiseutuyhdistykseksi. Aktiivinen, pieni ja pippurinen yhdistys on
ottanut vastuulleen kansainvälisen Kivijärvi soi -mestarikurssin ja  konserttisarjan järjestämisen sen jälkeen, kun kunta luopui perinteikkään  tapahtuman järjestämisestä.

Kivijärvi Soi -tapahtuma on saanut alkunsa vuorovuosittain keskisuomalaisen  Kivijärven ja Kannonkosken kunnissa konservatorion järjestämistä
musiikkileireistä. Vuonna 1993 leiri siirtyi kokonaan Kivijärvelle.  Sittemmin konservatorio jäi pois järjestelyistä ja tapahtuman painopiste  siirtyi lasten musiikkileiristä korkeatasoiseksi kansainväliseksi  mestarikurssi- ja konserttitapahtumaksi.

Kivijärvi Soi -tapahtuman järjesti Kivijärven kunta vuosina 1993–2009, ja  Kivijärven kotiseutuyhdistys otti vuonna 2011 vastuun tapahtuman  järjestämisestä yhden välivuoden jälkeen. Kunta on osallistunut  järjestelyihin antamalla kunnan vapaa-aikaohjaajan käyttää työaikaansa
tapahtuman järjestämiseen heinäkuussa.

Hoidossa kolme museorakennusta

Vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys kuuluu Kotiseutuliiton 680  jäsenyhdistyksen aktiivisimpaan kärkeen. Muun perinteisen yhdistystoiminnan
lisäksi se hoitaa kunnan museoita: Valoharjua ja Viljamakasiinia. Omassa  omistuksessaan sillä on 1900-luvun alussa rakennettu Aution riihi.

Vuoden 2013 aikana Kivijärven kotiseutuyhdistys mm. kunnosti riihtä ja  järjesti lukuisia retkiä ja kulttuuritapahtumia mm. tukikonsertin Kivijärven
kirkon kellotapulin ja alueen muiden arvokkaiden rakennusten puolesta.

 Kisaan osallistui 30 aktiivista yhdistystä

Vuoden kotiseutuyhdistys -palkintoa tavoitteli 30 Suomen Kotiseutuliiton  jäsenyhdistystä, joista loppusuoralle pääsivät kivijärveläisten lisäksi
Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka, Puotila-Seura, Tapanila-Seura,  Vantaa-Seura ja Wirmo-Seura (Ks. esittelyt tiedotteen lopussa)

Hakijat edustavat Kotiseutuliiton jäsenyhdistysten monimuotoisuutta: mukana  on perinteisiä kotiseutuyhdistyksiä, kaupunginosayhdistyksiä, erilaisia
museo- ja/tai kulttuuriyhdistyksiä sekä aluejärjestöjä.

Palkinto antaa tunnustusta aktiiviselle yhdistykselle, joka edistää ja  kehittää kotiseututyötä. Vuoden kotiseutuyhdistyksen toiminta on  yhteisöllistä ja nousee tavanomaisen toiminnan yläpuolelle. Valinta on  tunnustus hyvin tehdystä, innovatiivisesta kotiseututyöstä. Palkittavan  yhdistyksen toimintahistorian pituudella ei ole erityistä painoarvoa.  Valinta tehdään yhdistysten vuosikertomusten perusteella.

Kaikki 30 yhdistystä olivat erittäin aktiivisia ja osallistuvia yhdistyksiä.  Monella yhdistyksellä oli erityisen hienoja yksittäisiä tekoja, joiden
katsottiin sopivan hyvin esimerkiksi Vuoden kotiseututeko -kilpailuun.  Näistä mainittakoon Heinola-Seura ry, Kotiseutuyhdistys Lemun Kempit ry ja
Saarijärvi-Seura ry.

 Kisan loppusuoralle päässeet yhdistykset

 Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka, Helsinki
Modernia ja kantaaottavaa toimintaa, joustava ja tiivis yhteydenpito  kaupungin viranomaisiin palvelee myös Helkan omia jäsenyhdistyksiä. Lukuisat
hankkeet ohjaavat kaupunkityön malleja kohti uudenlaista toimintaa.  Palkattua henkilökuntaa.

Kivijärven kotiseutuyhdistys ry, Kivijärvi
Aktiivinen, pieni ja pippurinen yhdistys on ottanut vastuulleen  kansainvälisen Kivijärvi soi -mestarikurssin ja konserttisarjan  järjestämisen sen jälkeen kun kunta luopui perinteikkään tapahtuman  järjestämisestä. Tämän lisäksi yhdistys kuuluu kotiseutuyhdistysten  aktiivisimpaan kastiin: perinteisen yhdistystoiminnan lisäksi se ylläpitää  kotiseutumuseota, kunnosti vanhan riihen ja järjesti lukuisia retkiä ja  kulttuuritapahtumia. Erityisenä mainintana tukikonsertti Kivijärven kirkon  kellotapulin ja alueen muiden arvokkaiden rakennusten puolesta.  Vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys.

Puotila-Seura ry, Helsinki
Aktiivista kaupunginosatoimintaa. Huomioitavana toimintamallina erityisesti  viljelypalstojen vuokraustoiminta, jonka tuotot luovutetaan stipendeiksi
lähialueen kouluille. Yhdistyksellä on toimiva yhteistyö alueen eri  yhdistysten kanssa ja perinteisen yhdistystoiminnan lisäksi se on mukana  suurten tapahtumien toteuttamisessa. Vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys.

Tapanila-Seura ry, Helsinki
Innovatiivisia uusia toimintamuotoja, runsaasti aktiivista toimintaa ja  tapahtumia. Tapanilan kokeminen kaikkien asukkaiden omaksi kyläksi: asukkaat
mukana tapahtumien toteuttamisessa. Erityismainintana perinteisen  yhdistystoiminnan lisäksi mm. Elävä adventtikalenteri sekä klapitalkoot,  joiden yhteydessä vietiin klapeja alueen vanhuksille. Vapaaehtoisvoimin  toimiva yhdistys.

Vantaa-Seura ry, Vantaa
Vantaa seuran erittäin monipuolisessa, kulttuuripainotteisessa toiminnassa  yhdistyvät perinteinen kotiseututyö ja vireä kaupunkitoiminta. Lukuisia
julkaisuhankkeita, kulttuuri-iltoja, ulkomaille suuntautuvia kulttuuriretkiä  ja koko perheelle suunnattua toimintaa. Lisäksi viime vuoden aikana hankittu
ja kunnostettu upea kotiseututalo, jonka pyörittämisestä seura vastaa.

Wirmo-Seura ry, Mynämäki
Valtava määrä aktiivisia ja innovatiivisia hankkeita kotiseututyön ytimestä:  perinteisen yhdistystoiminnan lisäksi arkistohanke, teemavuosia,
nuorisotoimintaa, näyttelyitä, talkoita, kivimakasiinin korjaaminen  seurantaloksi, vanhojen kotiseutufilmien digitointia ym. Erityismainintana
Wirmo-wiki -vuorovaikutteinen verkkosivusto sekä hanke, jossa lukiolaiset  tekevät kotiseudun historiasta kolme kotiseutuelokuvaa. Vapaaehtoisvoimin
toimiva yhdistys.

Lisätietoa

Kivijärven kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja    Risto Piispanen
etunimi.sukunimi @pp.inet.fi, puh. 040 741 5621

ja sihteeri Pirkko Korpiaho, etunimi.sukunimi @kivijarvi.fi, puh. 044 459
7871

Kotiseutuliiton järjestöpäällikkö Liisa Lohtander puh. 045 1509 109,
etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo puh. 040 733 7033,
etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi