logo logo logo

Ab Parkstad-Wanda-Puistonkylä Oy:n mainosteksti vuodelta 1910

18.11.2008

Sananen niille, jotka kärsivät asuntokurjuutta pääkaupungissa.

Yhä kovemmaksi ja kovemmaksi käy päivä päivältä sama valitus: asunnot ovat pääkaupungissa liian kalliit, ne ovat liian ahtaat ja ne ovat tavattoman huonot. Me emme tiedä, kuinka juuri Teidän laitanne tässä suhteessa on. Ehkä Teillä on valoisa ja tilava huoneusto, hyvällä paikalla kadun varrella ja päivän puolella. Ehkä ei Teillä aivan huoneidenne edessä ole tavattoman suurta kivimuuria lukemattomine ikkunoineen, josta monet silmät tarkastelevat ja pitävät Teitä silmällä. Ehkä on siinä sen sijassa puita kasvava, istutettu paikka, missä linnut laulavat auringon noustessa ja missä lapsillanne on hyvä tila iloisesti leikkiä ja kujeilla. Me emme tiedä, kuinka juuri Teillä on.

Mutta me tiedämme, että tuhannet Teidän veljistänne, että tuhannet työläiset näinä aikoina täällä Helsingissä huokailevat sen ikeen alla, jonka asuntokurjuus on heidän hartioilleen sälyttänyt.

Me tiedämme, että vuonna 1900 työläinen pääkaupungissa sai maksaa vuokraa asunnosta, jossa oli yksi huone (tai keittiö), keskimäärin 233 markkaa vuodessa eli 19 markkaa 45 penniä kuukaudessa; kahden huoneen huoneustosta, tai yhdestä huoneesta ja keittiöstä 425 markkaa vuodessa eli 35 markkaa 45 penniä kuukaudessa. Ja me tiedämme, että vuokrataakka siitä asti – näiden kuluneiden 10 vuoden aikana – on tullut vielä paljoa raskaammaksi. 25-30 markan kuukausivuokra lienee tätä nykyä tavallinen, joka työmiehen täytyy asuntoansa varten varata.

Ja näistä kalliista vuokrista huolimatta eivät ne asunnot, joita tarjotaan, suinkaan ole sellaisia, kuin niiden pitäisi olla. Kun näitä oloja, kuten mainitsimme, 10 vuotta takaperin tutkittiin, huomattiin että 10,000:sta tutkitusta työväenasunnosta oli enemmän kuin 4,000, siis yli 40 %:n, kosteita ja kylmiä tai muuten puutteellisia, ja neljättä tuhatta eli enemmän kuin 30 % sellaisia, joissa ei ollut tarpeeksi valoa. Nämä ovat numeroita, jotka puhuvat.

Mutta eihän meidän tarvitse Teille kuvata näitä asuntoja; Te tunnette ne varmasti muutenkin – jos kohta Teillä itsellänne onkin onni asua paremmissa oloissa – niistä kerroista, jolloin Te muuttaessanne olette hakenut itsellenne uutta asuntoa – tahi käynneillänne vähemmin onnellisessa asemassa olevien ystävienne luona. Kosteita ovat ne kellareissa, missä vesi valuu pitkin seiniä; jääkylmiä ullakolla, kun talven tuulet puhaltavat niitä vastaan, ja tuisku pieksee ikkunanruutuja, pimeitä ja synkkiä ahtailla kaivonkaltaisilla pihoilla, mihin vain harvoin jokin lennähtänyt auringonsäde eksyy. Täällä ei voi mikään oikea ilo viihtyä; täällä täytyy itse elämänkin muuttua kolkoksi, kylmäksi ja synkäksi.

Nämä epäterveelliset asunnot synnyttävät tauteja, etenkin lapsissa, ja kun jokin kulkutauti alkaa riehua, on sillä täällä suotuisin maaperänsä ja täältä korjaa se helpoimmin uhrinsa. Kuinka voisivatkaan pienokaiset saada takaisin terveyttänsä ja voimiansa näillä ahtailla asfalttipihoilla, missä he leikkivät tomun ja rikkojen seassa. — Sillä eihän äiti voi viedä heitä noille yleisille leikkipaikoille; hänen täytyy päivällä hoitaa kotia, ja hänellä täytyy silloin olla pienokaiset valvontansa alaisina.

Ja kalliit vuokrat pakoittavat kaikkein useimmat tyytymään aivan liian pieniin asuntoihin. Vuonna 1900 asui aina 67 % Helsingin työväestöstä huoneustoissa, joissa oli vain yksi ainoa huone (tai keittiö); 28 %:lla oli kahden huoneen tai yhden huoneen ja keittiön huoneustot.

Ainoastaan tuskin 4 %:lla oli käytettävänään kolme huonetta tai useampia, perhettä kohti.

Mutta eipä siinä kyllin. Kalliit vuokrat pakoittavat vielä johonkin muuhunkin ja paljoa pahempaan: niiden mukana tekee työläiskoteihimme tuloaan tuo turmiollinen “luona-asuminen”, tuo onneton järjestelmä, mikä mädän tavoin turmelee sitä, mikä on tärkeintä yksilön elämässä, perhe-elämän onnea ja pyhyyttä —

Miks’ei kaikkea tätä saada autetuksi?

Sentähden että ne syyt, jotka saavat aikaan tämän yllä kuvatun, pääkaupunkimme työväenasunto-oloissa vallitsevan kurjan tilan, ovat niin monenlaiset ja osittain niin vaikeasti poistettavia, että sitä aivan yksinkertaisesti ei ilman muuta voi tehdä.

Pahimmin estävät olojen saattamista paremmalle kannalle: tavattoman korkeat tonttien hinnat, jotka Helsingissä vallitsevat. Meidän tulee muistaa, että tonttien hinnat nykyään ovat 75-100 markkaa neliömetriltä, ja että halvin hinta, mistä kaupunki on myynyt tontteja Kalliossa, lienee ollut n. 17 markkaa neliömetriltä – ja tämä on otettu kallioisista, mitättömistä tonteista, jotka ovat olleet kymmenkuntaa metriä korkeammalla kuin läheinen louhimalla rakennettu katu.

Nämä kalliit tonttien hinnat tekevät välttämättömäksi sen, että näille tonteille rakennetaan niin korkeita ja suuria taloja kuin suinkin – oikeita kivikasarmeja -, jotta mahdollisimman monien huoneiden osalle voitaisiin jakaa ne rasittavat korot, mitkä pohjahinnasta on maksettava. Tähän tulevat sitten vielä rakennuskustannusten korot. Mutta talonomistaja, jonka täytyy suorittaa nämä korot, näkee olevansa pakoitettu vaatimaan huoneustoistaan niin paljon, kuin hän suinkin voi saada. Mitä paremmin sijaitseviin huoneustoihin tulee, niin on aina vuokraajia, jotka ovat suostuvaisia maksamaan enemmän, ja miks’ei hän silloin ottaisi enempää; ansiollahan eletään, kuten sanotaan. Työläiselle, jolla on kohtuulliset tulot, ovat sentähden säännöllisesti ainoastaan huonoimmilla paikoilla sijaitsevat ja pienimmät huoneustot tarjona, nim. kosteat kellarissa, kylmät ullakolla, pimeät pihanpuolella. Ja näistäkin vaaditaan, vallitsevan asuntojen puutteen tähden, useinkin kohtuuttoman korkeat vuokrat.

Me näemme siis, että täällä pääkaupungissa syinä työväen asuntokysymyksen alalla huomattaviin vaikeihin oloihin etupäässä ovat seuraavat kaksi seikkaa:

1:ksi Vallitsevat korkeat tonttien hinnat.
2:ksi Riippuvaisuus muutamien talonisäntien voitonhimosta.Kaikilla yrityksillä siis, mitkä työväen puolella tehdään siedettävämpien olojen aikaansaamiseksi, täytyy olla tarkoituksena päästä riippumattomaksi mainituista kahdesta seikasta. Siis:

A. Työläisen pitää pyrkiä sellaisille maille, jotka ovat halvempia kuin kaupungin tarjoamat.
B. Työläisen tulee ruveta omaksi isännäkseen, s.o. hänen pitää hankkia itselleen oma pohja, rakentaa sille oma talo ja korjata voitto itse.Mutta vaikka hänen niin muodoin on pyrittävä kaupungin rajojen ulkopuolelle, missä maa on halvempaa, on hänen kuitenkin välttämätöntä, asuinpaikkaa valitessaan, tarkoin ottaa huomioon seuraava:
Koska hänellä useimmissa tapauksissa on, ja luultavasti tulee olemaankin, toimensa kaupungissa, on hänen katsottava, ett’ei hän muuta liian kauaksi sieltä. – Sillä paikalla, jonka hän valitsee, pitää olla hyvät kulkuneuvot – mieluimmin rautatie – sekä tiheä liikeyhteys, lyhyt liikeyhteys, ja halpa liikeyhteys kaupungin kanssa.

Mistä saa hän sellaisen alueen?

Tunnettuahan on että lähimpänä Helsinkiä olevat emäradan asemat, Fredriksberg ja Oulunkylä, eivät enään, tai ainakaan otollisiin hintoihin, voi tarjota työläiselle sopivaa maata. Ja rannikkoradan asemien Sockenbackan, Ahlbergan, Kilon ja Grankullan läheisyyteen on jo syntynyt varakkaiden huvilayhteiskuntia; sieltä ei vähävarainen siis voi enään mitään saada.

A.B. Parkstad-Wanda-Puistokylä O.Y:n laajoilta Malmin aseman ja Mossabackan pysäkin ympärillä olevilta tiluksilta saa hän, mitä hän tarvitsee.

Katsokaamme, missä suhteessa tämä siirtola vastaa niitä vaatimuksia, joista edellä on ollut puhe.

Palstoitusyhtiön tilukset, jotka sijaitsevat molemmilla puolilla rautatietä, Malmin aseman ja Mossabackan pysäkin ympärillä, ovat noin penikulman matkan päässä Helsingistä. Tämä etäisyys on aivan kylliksi riittävä takaamaan, että ilma siellä on hyvää ja puhdasta, vapaata kaupungin savusta ja painostavuudesta. Mutta toiselta puolen on se taas niin pieni, että matkaan sieltä Helsinkiin junalla ei mene tuskin pitempää aikaa, kuin minkä Kalliossa asuva tarvitsee tullakseen raitiovaunulla keskikaupungille.

18 junaa päivässä vie huvilanasukkaan pääkaupunkiin, ja yhtä monta kertaa päivässä pääsee hän sieltä junalla takaisin. Matka kestää vain 20-25 minuuttia ja maksaa ainoastaan 25 penniä, yksinkertainen matka, 3:nnessa luokassa. Vuosipiletti maksaa 100 markkaa ja koulupiletistä maksavat Helsingissä kouluakäyvät lapset 25 markkaa lukukaudessa.

Ja tähän tulee vielä lisäksi:

Ei mikään yhtiö tarjoa ostajalle niin huokeita hintoja eikä niin edullisia maksuehtoja kuin A.B. PARKSTAD -WANDA -PUISTOKYLÄ O.Y.

Palstoja saadaan alkaen 900 markasta tynnyrinalalta, mikä on vain 16 penniä neliömetriltä! Hintaa ei myöskään tarvitse samalla suorittaa. Kauppahinnan saa maksaa vähitellen useiden vuosien kuluessa.

Sallikaapa meidän nyt kertoa Teille vähän yhtiön tiluksista ja toiminnasta.

****Tilukset, joiden pinta-ala käsittää kolmatta tuhatta tynnyrinalaa, ovat hyvin erilaista maanlaatua. Siellä on vuoroin tasankoa ja vuoroin kauniita kukkuloita ja kunnaita; vuoroin niittyjä ja peltoja ja vuoroin muokkaamatonta maata.

Täällä on kunkin mieleistä maata. Jos haluat maanviljelyspalstan, jossa on lihavaa ja hedelmällistä multaa, niin olkoon menneeksi. Sinun ei tarvitse muuta kuin valita. Täällä on oikea rukiin ja kauran paikka, täällä kasvaa vilja pitkää. Mutta jos tahdot viljellä heinää, niin ota siinä tapauksessa tämä niittytilkku. Tai pienen asuntotontin aivan pysäkin vierestä (Toukokuun 3 p. 1910 tekemällään päätöksellä on Rautatiehallitus suostunut yhtiön anomukseen saada muuttaa pysäkin aivan asuntopalstaryhmän eteen. Lämmin odotusrakennus rakennetaan ensi talvena.) – mitäs sanot tuosta mäntymäestä terveellisine hiekkapohjineen, joka puoli tuntia ankaran sateen jälkeen on yhtä kuiva kuin sitä ennenkin. Sinne rakennat Sinä tupasi; siellä on lastesi hyvä leikkiä päivänpaisteessa, eteläpuoleisella mäenrinteellä; siellä he tulevat terveiksi ja reippaiksi eikä enään mikään tauti pysty heihin.

Sittenkuin A.B. PARKSTAD -WANDA -PUISTOKYLÄ O.Y. syksyllä 1906 osti mainitut laajat maat ja seuraavana keväänä alkoi myydä siitä palstoja, on erinomaisen vilkas maallemuutto syntynyt. Kaikkiaan on kuluneiden kolmen vuoden aikana noin 250 henkeä palstojen omistajina asettunut asumaan tähän seutuun. Näistä on osa pikkuviljelijöitä, jotka saavat koko toimeentulonsa maansa antamasta sadosta; toisilla taas on pääasiallinen työnsä kaupungissa, mutta he harjoittavat tämän ohessa vähän maanviljelystä joutohetkinä omiksi tarpeiksi tai myytäväksi. Toisilla taas on ainoastaan pienet asuntopalstat, mutta tuskin on siellä yhtäkään, jolla ei olisi omaa, vaikkapa kuinka pientä perunamaatansa, jossa hän joutoaikoinaan työskentelee. Maatyön tekemisestä tuntee ihminen nauttivansa ihmeellistä iloa ja voimiensa lisääntyvän; lapion ja kuokan käyttämisestä tulevat hänen käsivartensa vahvemmiksi ja hänen mielensä valoisaksi ja kevyeksi.

Mutta WANDA-PUISTOKYLÄ ei ole oikea asuinpaikka ainoastaan sille, jolla on työnsä kaupungissa eikä myöskään vain pikkuviljelijälle. Sen suuren maallemuuton jälkeen, joka jo on tapahtunut ja joka vuosi vuodelta lisääntymistään lisääntyy, voivat käsityöläiset ja erilaisten elinkeinojen harjoittajat olla varmat siitä, että he siellä, itse paikalla, saavat toimeentulonsa. Kirvesmiehet, muurarit, kaakelintekijät ja muut rakennustyöntekijät saavat helposti työtä niillä lukuisilla rakennuksilla, joita alituisesti rakennetaan. Ja räätäleillä, suutareilla, teurastajilla, kauppamiehillä y.m. on siirtolan asukkaissa varmat ostajansa ja käyttäjänsä.

Lopuksi on mainittava, että läheisyyteen, kuitenkin erityisesti sitä varten varatulle alueelle, jo nyt on syntynyt lukuisia tehtaita – tiilitehdas, sementtivalimo, kattohuopatehdas, konepaja – missä työtä on saatavana, ja että vielä useita lähimmässä tulevaisuudessa muuttaa sinne. Tästä seuraa myöskin se etu, että osa rakennusaineita voidaan saada omalta paikkakunnalta – kuten tiiliä, kattohuopaa, kokoliittiä (linkki). Yhtiön suuresta hiekanottopaikasta saadaan muuraus- ja betonihiekkaa.

Mistä saadaan lähempiä tietoja palstoista ja hinnoista?

A.B. Parkstad-Wanda-Puistokylä O.Y:n konttorista, Nikolainkadun 16:sta, missä isännöitsijä tavataan joka keskiviikko ja lauantai klo 2-4 j.p.p.

Mutta paras on matkustaa Malmille tai Mossabackaan itse katselemaan paikkoja. Tällöin on kullakin tilaisuus saada haluamansa tiedot käymällä isännöitsijän asunnossa, (Mossabackassa astuttava junasta), johon jokainen paikkakunnalla asuva voi neuvoa tien. Myöskin lähtee sieltä kernaasti mukaan joku henkilö näyttämään tiluksia.

Mutta älkää lykätkö tulevaisuuteen sitä, minkä paremmin huomenna voitte tehdä! Ja kiiruhtakaa, ennenkuin parhaat palat vielä jäljelläolevista jo on otettu!

Ruvetkaa palstanomistajiksi A.B. Parkstad-Wanda- Puistokylä O.Y:n maille, ja ruvetkaa nyt!!

Tämä merkitsee: halvempia vuokria; valoisampia ja tilavampia asuntoja omassa kodissa; terveellisempiä ja onnellisempia elämänehtoja!! Lapset kasvavat suotuisammissa terveydellisissä oloissa ja säästyvät kaupungin kiusauksilta.

Ja muistakaa: että A.B. Parkstad-Wanda-Puistokylä O.Y. on kaikista palstoitusyrityksistä se, jonka tarkoituksena ensi sijassa on olla

Työväen huvilakaupunki.