logo logo logo

Katukirppis-vinkkejä

1.08.2010

Haluatko järjestää katukirppiksen kotikadullasi? Onko varastossa liikaa tavaraa? Tässä muutamia vinkkejä ja kokemuksia.

Mikä on katukirppis?

Katukirppiksellä (tai pihakirppiksellä) tarkoitetaan tapahtumaa, jossa jonkin alueen asukkaat pitävät kotipihoillaan kirpputorin. Yleensä alueeksi sopii parhaiten sopivan kokoinen yhtenäinen alue, esimerkiksi pari korttelia. Katukirppiksille on yleensä aina vapaa pääsy.

Jos haluat järjestää katukirppiksen, kerää lähinaapurustosta sopiva järjestäjäryhmä. Alue ja ajankohta kannattaa sopia naapureiden kanssa niin, että innokkaita myyjiä tulee riittävästi. Kun perusryhmä on koossa, on hyvä jakaa lähinaapurien postilaatikkoon lappunen, jossa aika & alue & idea kerrotaan niin, että kaikki ovat ainakin tietoisia mahdollisuudesta. Osallistuminenhan on aina jokaisen oma asia.

Tällä hetkellä vakiintuneita katukirppareita ovat Mosa herään aikaan Liiketiellä järjestettävä tapahtuma ja elokuussa koulujen alkaessa Kuulijantien kirppis.

Järjestäjille tulee yleensä aina kyselyitä ympäri kylää – ”voinko minäkin myydä tai tulla myymään”. Kadulla myyminen vaatii oman lupansa, jonka jokainen voi toki halutessaan hankkia. Omalla pihalla näitä kirppiksiä voi pitää vapaasti. Helpoiten selviää yhdistämällä voimansa jonkun tuttavan kanssa ja pystyttämällä pöytänsä hänen pihalleen.

Jos alue taas laajenee hurjasti, eivät ihmiset löydä välttämättä jokaista pöytää. Siksi kirppisaluetta ei kannata pitää kovin isona. Jos kadulla on innokkaita kirppisihmisiä, kannattaa järjestää oma tiivis tapahtuma. Kuulijantien kirppisjärjestäjien intressialue ei ulotu Mäenalukseen asti.

Ilmoittelu

Ilmoituskanavissa ei kannata säästellä. Paikallisesti toimivat hyvin tolppailmoitukset lähialueilla ja www-tiedote mosawebissä. Uutispalstalle voi lähettää tiedotteen osoitteeseen puheenjohtaja@tapanila.fi.

Koillis-Helsingin Lähisanomiin kannattaa ottaa yhteyttä (Ala-Malmin raitti 1 A, 00700 Helsinki, PL 101 00701 Helsinki, puh 09-3508750, fax 09-35087523) ja lähettää juttu tapahtumasta.

Hesarin menovinkkeihin on näppärä www-palvelu osoitteessa http://www.nyt.fi/tapahtumaohje/ – muista olla ajoissa, Nyt-liitteen tiedot pyydetään jo 10 päivää etukäteen. Lisäksi voi tietenkin ahdistella paikallisradioita ja Ylen aikaista sähköpostitse, radiossa luetaan mielellään tiedotteita paikallistapahtumista.

Luvat

Koska kirpputori pidetään osallistujien omilla pihoilla, ei erityistä lupaa tarvita. Mikäli katualuetta tai muita julkisia alueita halutaan käyttää, on syytä ilmoittaa siitä poliisille. Musiikkiesityksiin tarvitaan yleensä lupa ja ilmoitus Teostolle.

Elintarvikkeiden myyntiin tällaisessa tilaisuudessa vaaditaan ilmoitus Helsingin kaupungin ympäristökeskukselle 2 viikkoa etukäteen. Lisätietoa ja vaadittavat lomakkeet löytyvät heidän www-sivuiltaan osoitteesta http://www.hel.fi/ymk/ – jokainen myyjä vastaa lupien hakemisesta itse.

Myyjän vinkit

– Valitse ja kerää myytävät tavarat ajoissa
– Muista, että voit päästää ostajat myös suoraan varastoosi
– Isotkin tavarat kannattaa nyt esitellä, koska lähempänä et voi kirpparia pitää
– Siivoa viimeisetkin nurkat, sieltä saattaa löytyä asiakaskunnalle arvokasta tavaraa

Ostajan vinkit

– Ole ajoissa paikalla, parhaat tavarat menevät ensin
– Tingi mutta älä liikaa, muuten se satavuotias pitsiliina voikin jäädä mummon pöydälle jatkossakin
– Katsele myös katumaisemaa, tutustut seutuun ostosten lomassa
– Osta paljon!

Katukirppis – Tapanila, Helsinki