logo logo logo

Säännöt

Tapanila-Seura ry:n säännöt

Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Tapanila-Seura ry. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena Tapanila (Mosabacka). Milloin käytetään yhdistyksen ruotsinkielistä nimeä, on se Mosabacka Förening rf.

Tarkoitus ja toiminta

Seuran tarkoituksena on

työskennellä toimialueensa sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi sekä viihtyisyyden lisäämiseksi alueellisen omaleimaisuuden ja paikallisten erityispiirteiden pohjalta, alueen asukkaiden etujen mukaisesti,

toimia monipuolisen kotiseututyön toteuttamiseksi paikalliskulttuurin, ympäristönsuojlun ja maisemanhoidon sekä matkailun aloilla,

olla toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä sekä

syventää asukkaiden kotiseuduntuntemusta ja paikallishenkeä sekä pyrkiä kaikin tavoin lisäämään heidän kiintymystään omaan kotiseutuunsa

Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura

toimialueensa asukkaiden etujärjestönä osallistuu aluetta koskevaan suunnitteluun ja pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon,

tekee aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja viranomaisille,

on yhteistyössä kotiseututyön keskusjärjestöjen, kunnan sekä muiden samoja päämääriä toteuttavien yhteisöjen kanssa,

suorittaa ja tukee kotiseutua koskevaa tallennus-, tutkimus- ja julkaisutoimintaa,

järjestää kokouksia, luento- ja esitelmätilaisuuksia sekä muuta seuran sisäistä ja ulospäin suuntautuvaa koulutus- ja tiedotustoimintaa,

järjestää kotiseutupäiviä sekä muita juhla-, taide- ja viihdetilaisuuksia,

toimeenpanee näyttelyjä, retkiä ja opintomatkoja,

edistää asukkaiden omatoimisuutta ja tukee paikallista harrastustoimintaa sekä

pyrkii muillakin samankaltaisilla tavoilla toteuttamaan seuran tarkoitusperiä ja tavoitteita.

Jäsenistö

Seuran varsinaiseksi jäseneksi pääsee jokainen sen tarkoitusperät ja säännöt hyväksyvä henkilö, jonka seuran johtokunta jäseneksi hyväksyy. Jäsenyys katsotaan alkavaksi siitä ajankohdasta, jolloin jäseneksi ilmoittautuminen on hyväksytty.

Jäsen on velvollinen suorittamaan seuran syyskokouksen määräämän jäsenmaksun.

Seuran kannattajajäseneksi pääsee jokainen oikeuskelpoinen yhteisö, jonka johtokunta hyväksyy ja joka suorittaa seuran syyskokouksen määräämän kannattajajäsenmaksun. Kannattajajäsenellä ei ole äänioikeutta seuran kokouksissa.

Johtokunta pitää seuran jäsenistä lainmukaista jäsenluetteloa. Tällä sääntömuutoksella ei loukata saavutettuja jäsenoikeuksia.

Jäsen voi erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai puheenjohtajalle tai suullisesti seuran kokouksen pöytäkirjaan.

Seuran johtokunnalla on oikeus erottaa jäsen, joka toimii seuran sääntöjä tai periaatteita vastaan tai laiminlyö jäsenmaksun suorittamisen määräaikana.

Erotettu jäsen voi kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa erottamisesta tiedon saatuaan kirjallisesti valittaa päätöksestä seuran kokoukselle jättämällä valituskirjelmänsä johtokunnalle.

Kunniajäsenekseen seura voi johtokunnan esityksestä kokouksessaan kutsua henkilön, joka huomattavalla tavalla ja pitkäaikaisesti on vaikuttanut seuran tarkoituksen toteuttamiseksi.

Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvoitetta.

Kokoukset

Seuran varsinaiset kokoukset ovat kevätkokous ja syyskokous. Kevätkokous pidetään ennen maaliskuun loppua ja syyskokous loka-joulukuun aikana. Lisäksi johtokunta voi tarvittaessa kutsua koolle ylimääräisen kokouksen. Mikäli vähintään kymmenesosa (1/10) seuran jäsenistä kirjallisesti vaatii ylimääräisen kokouksen kutsumista koolle tietyn asian käsittelyä varten, johtokunta on velvollinen toimittamaan kokouskutsun neljäntoista (14) päivän kuluessa.

Seuran kokoukset kutsutaan koolle syyskokouksen määräämällä tavalla joko ilmoittamalla kirjallisesti jokaiselle jäsenelle tai syyskokouksen päättämässä lehdessä julkaistulla kokouskutsulla. Kokouskutsu on toimitettava vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta.

Seuran kokouksessa on äänioikeus jokaisella 15 vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä ja aikaisempien sääntöjen nojalla äänioikeuden saaneilla jäsenillä. Päätökset tehdään yksinkertaiselal äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Seuran kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkastajaa.

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus ja päätetään sen hyväksymisestä.

Esitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto ja päätetään tilien hyväksymisestä sekä vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille

Käsitellään muut mahdollisesti esille tulevat asiat, joista johtokunnalle on tehty esitys vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta tai jotka johtokunta haluaa kevätkokoukselle esittää.

10§

Seuran syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkastajaa.

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma.

Määrätään seuraavan vuoden jäsenmaksujen suuruus.

päätetään johtokunnan jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista.

hyväksytään seuraavan vuoden talousarvio.

valitaan seuraavan johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan seuran puheenjohtajaksi.

Valitaan jäsenet johtokuntaan erovuoroisten jäsenten tilalle.

Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille varamiehet tarkastamaan seuraavan vuoden tilejä ja hallintoa.

Päätetään seuran kokouksen koollekutsumistavasta 7§:n mukaisesti

Käsitellään muut mahdollisesti esille tulevat asiat, joista johtokunnalle on tehty esitys vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta tai jotka johtokunta haluaa syyskokoukselle esittää.

Johtokunta

11§

Seuran toimintaa suunnittelee ja johtaa syyskokouksessa valittava johtokunta, johon kuuluu vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja sekä kahdeksan (8) kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua muuta jäsentä, joista vuosittain on puolet erovuorossa. Jäsenten erovuorot määrätään ensin arvan, sitten vuoron mukaan. Johtokunnan puheenjohtajana, varapuheenjohtajana tai jäsenenä voi yhtäjaksoisesti toimia enintään neljän vuoden ajan.

Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä kutsuu sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt vuodeksi kerrallaan.

Johtokunta voi asettaa keskuudestaan juoksevien asioiden hoitamista ja asioiden valmistelua varten 3-4 jäsenisen työvaliokunnan.

Johtokunta voi asettaa avukseen sääntöjen edellyttämiä tehtäviä varten sille vastuunalaisia pysyviä tai tilapäisiä toimikuntia ja jaostoja.

Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään kolme jäsentä sitä vaatii, ja on päätösvaltainen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan sekä vähintään neljän jäsenen olelssa läsnä.

Nimenkirjoittajat

12§

Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri kaksi yhdessä.

Talous

13§

Seuran tilit päätetään kalenterivuosittain, ja ne on jätettävä tilintarkastajille vähintään neljätoista (14) päivää ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien on palautettava tilit lausuntoineen johtokunnalle kolme (3) päivää ennen kevätkokousta.

14§

Seuralla on oikeus toimintansa tukemiseksi ottaa vastaan avustuksia ja lahjoituksia, omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta ja arvopapereita, harjoittaa kustannustoimintaa, kioskikauppaa sekä yhdessä liikepaikassa kahvila- ja ravintolaliikettä sekä asianmukaisella luvalla toimeenpanna arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Sääntöjen muuttaminen ja seuran purkaminen

15§

Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä ainoastaan seuran kokouksessa. Muutosehdotuksen on tällöin hyväksytyksi tullessa saatava vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä.

16§

Ehdotus seuran purkamisesta on käsiteltävä kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joiden väliä tulee olla vähintään yksi kuukausi, ja ehdotuksen on hyväksytyksi tullakseen saatava kummassakin kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä.

17§

Seuran purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat luovutetaan kotiseututyötä edistävään tarkoitukseen sen mukaan kuin seuran viimeinen kokous päättää.

Hyväksytty oikeusministeriössä 23.2.1981