Maaliskuun 18, 2007 – Huhtikuun 01, 2007
01.4.2007
Tapanilassa jälleen kukkakauppa
tsh, 12:17
Tapanilaan on tänään avattu uusi kukkakauppa, Tapanilan kukka. Liike sijaitsee osoitteessa Päivöläntie 21, China Manin viereisessä rakennuksessa. Päivölän kukan lopettamisen aiheuttaman pienen tauon jälkeen kukkia saa taas omalta kylältämme.
30.3.2007
Tule Mosa Herää – talkoisiin
Tapanila-Seura, 14:46
Mosa Herää 22.4. Tapanilantorilla klo 11-14.
Haluaisitko tulla talkoisiin tapahtuman järjestämiseksi?
Jos voit olla apuna järjestelyissä,
pöytien kantamisessa tai
jälkisiivouksessa, ota yhteyttä
johtokunta@tapanila.fi
28.3.2007
Adressi Alakoulun puolesta
tsh, 13:34
Tapanilan alakoulun säilyttämiseksi kerätään adressia. Adressi nimilistoineen luovutetaan päättäjille erikseen sovittavana ajankohtana.
Adressin osoite: http://www.adressit.com/tapanila
Tapanilan alakoulu on idyllinen puukoulu, jossa eka-tokaluokkalaiset lapset ovat aloittaneet koulutaipaleensa Tapanilassa jo kymmenien vuosien ajan. Viimeksi koulujen yhdistämistä ja lakkauttamista suunniteltaessa lakkauttamispäätöksen tekeminen Tapanilan alakoulun osalta lykättiin vuoden 2007 aikana tehtäväksi.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Tapanilan alakoulun toimintaa jatketaan. Alakoulun idyllinen ilmapiiri ja pieni koko antavat hyvän pohjan koulutyön ensimmäisiksi vuosiksi.
Koulun lakkauttamisasiaa on valmisteltu ja keskusteltu tähän asti joka toinen vuosi. Asian jatkuva keskeneräisyys aiheuttaa epävarmuutta asukkaiden keskuudessa. Niin ikään koulun kehittäminen on vaikeaa, kun ei ole varmuutta, kuinka kauan koulun toiminta jatkuu. Vaadimme, että päätös alakoulun säilyttämisestä tehdään pysyväksi.
Lisäksi huomautamme, että oppilaaksiottoalueelle on Fallkullan ja Vanhan tapanilantien ympäristöjen rakentamisen myötä tulossa paljon uusia oppilaita, Hiidenkiven jättikouluun eivät kaikki alueen oppilaat tule sopimaan.
Mosasta tulee Lyytinmäki
tsh, 09:06
Tapanilassa kuvataan touko-syyskuun aikana 12-osaista uutta draamasarjaa. Sarjan on käsikirjoittanut Johanna Hartikainen (Tahdon asia, Onni Von Sopanen) ja sen ohjaa Veikko Aaltonen ( mm. Juoksuhaudantie, Rakkaudella, Maire). Sarjan lukuisissa pääosissa nähdään joukko maamme eturivin näyttelijöitä, mm. Kari-Pekka Toivonen, Puntti Valtonen, Matleena Kuusniemi, Ilkka Heiskanen, Anna-Leena Härkönen ja Ona Kamu.
Kuvauksiin etsitään nyt avustajia: aikuisia 20-70v miehiä ja naisia sekä muutamia lapsia esiintymään erilaisissa kohtauksissa. Tässä oiva tapa saada mielenkiintoinen kokemus tv-sarjan kuvauksista! Kaikki avustajat esiintyvät kuvissa ja heillä on tärkeä tehtävä ohjelman toteutumisessa.
Sarjaa kuvataan Terveystiellä ja sen läheisyydessä puutaloalueella klo 8-17 välillä seuraavina päivinä kesäkuussa:
- 1.6.
- 4.6.
- 5-8.6
- 11-15.6.
- 18.6.
- 20.6.
Paikalle kaivataan tuolloin ohikulkijoita ( n. 4 hlöä esim. kaksi aikuista ja kaksi lasta, tai vaunuja työntävä äiti yms. ). Eli jos ihmiset pystyvät olemaan muutaman tunninkin kerrallaan mukana kuvauksissa niin tervetuloa! Avustajat saavat olla samoja, koska he esittävät roolihahmojemme naapuruston asukkaita.
Ala-asteikäisiä lapsia 7-12v. vanhempineen tarvitaan kevätjuhlakohtaukseen ( koulu sijaitsee Tapanilassa, mutta emme vielä tiedä mikä niistä kolmesta koulusta) yht. n. 20 aikuista ja 40 lasta 18.6.
20.6 Koululla tapahtuu kohtaus jossa on meneillään asukkaiden tiedotustilaisuus. Silloin paikalle tarvitaan 15 aikuista – kiva jos saisi samoja kuin oli kevätjuhlassa. Tämän lisäksi jos löytyy Tapanilasta maanmittauslaitteistoa tunteva mies avustamaan, hänen tulisi esittää maanmittausmiestä (laitteet meillä ).
Lyhyt esittely sarjasta:
Lyytinmäki on maanpäällinen paratiisi, jollaisesta useimmat meistä haaveilevat: vanhojen puutalojen pihoilla omenapuut kukkivat, siilit tuhisevat ja lasten iloiset äänet sekoittuvat lintujen lauluun.
Harvoin tarjolla kertoo kesästä, jonka aikana idylli romahtaa. Keski-ikäisten ihmisten elämä kriisiytyy, kun alueen uusi asukas käynnistää tapahtumaketjun, jonka lopputuloksena kaupunki päättää olla uusimatta rakennusten vuokrasopimuksia.
Harvoin tarjolla kertoo kulturelleista humanisteista, joiden sisällä asuu tavallisen itsekäs, elämältä ja itseltäänkin ehkä enemmänkin odottanut sielu. Syksyn tullen kalliilla hankitut talot osoittautuvat kasoiksi lautoja, ja asukkaat joutuvat sommittelemaan uusia elämänpolkuja uusine puolisoineen ja uusissa ammateissakin.
Harvoin tarjolla on draamasarja, jonka henkilöihin on helppo samastua. Kukapa meistä ei haaveilisi maanpäällisestä paratiisista – talosta, jossa remonttien jälkeen varsinainen elämä alkaa.
Kuvaukset tapahtuvat arkipäivisin, pääosin klo. 8-17 välillä.
Ota yhteyttä:
Sari Korkalainen
e-mail: korkalainen@productionhouse.fi
Production House oy
Höyläämötie 18 A 00380 Hki
Tel. +358 09-229 32 60
GSM 040-5407401
22.3.2007
TI 27.3. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ja Lapsen terve itsetunto
vanhyhd, 12:48
Tiistaina 27.3. klo 18.30 alkaen lastenpsykiatri Jari Sinkkonen puhuu aiheesta LAPSEN TERVE ITSETUNTO Tapanilan ala-asteen juhlasalissa. Kahvitarjoilu toimintamme tukemiseksi ruokasalissa klo 18-18.30.
Tervetuloa!
Tilaisuuden järjestää Tapanilan ala-asteen vanhempainyhdistys ry
Mukana myös Tapanila seura, Malmin seurakunta ja Hiidenkiven koulun vanhempainyhdistys.
Tapanilan Erä salibandyliigan välierissä
Salibandy, 01:13
Tapanilan Erän salibandymiehistö pudotti sensaatiomaisesti hallitsevan Suomen Mestarin Espoon Oilersin puolivälierissä otteluvoitoin 3-2. Tapanilan Erä sai kiitosta hienoista ottelutapahtumista, ja kummassakin kotiottelussa halli oli viimeistä sijaa myöten täynnä. Ottelusarjan neljäs peli sai jopa kansainvälistä huomiota sillä Mosahallilla oli kiinalainen TV -ryhmä tekemässä dokumenttia entisistä Olympia kaupungeista.

Kuva: Mosan pojat juhlivat maalia
Salibandyliiga jatkuu välierillä, ja Erän vastukseksi asettuu SC Classic Tampereelta. Ottelusarja alkaa perjasntaina, ja ensi tiistaina Tapanilan Mosahallissa.
Linkkejä:
Tapanilan Erän välieräennakko
Pääsylippujen ennakkomyynti
Välierien kotiottelut pelataan Tapanilan Urheilukeskuksen Mosahallissa osoitteessa Erätie 3.
21.3.2007
“Harvoin tarjolla” kuvataan Mosassa – avustajia kaivataan
tsh, 10:16
Production House kuvaa tulevana kesänä touko-syyskuun ajan uutta 12-osaista draamasarjaa TV1:selle Tapanilassa. Sarjan nimi on Harvoin tarjolla ja sen on kirjoittanut Johanna Hartikainen. Ohjaajana on Veikko Aaltonen.
Sarjaa kuvataan eri puolilla Tapanilaa, mutta pääsääntöisesti Terveystien varrella sijaitsevissa puutaloissa.
Kuvauksiin kaivataan vapaaehtoisia avustajia. Halukkaat voivat ottaa yhteyttä Sari Korkalaiseen sähköpostitse,
Korkalainen@productionhouse.fi
Sarin muut yhteystiedot ovat
Sari Korkalainen
Production House oy
Höyläämötie 18 A 00380 Hki
Tel. +358 09-229 32 60
GSM 040-5407401
19.3.2007
Päivöläntie 30 purettiin
tsh, 23:25
Päivöläntie 30 purkutyöt alkoivat tänään. Talo on jo lähes kokonaan purettu. Hirsien väleistä löytyi lehtiä vuodelta 1911.
Mosa herää 22.4. klo 11
tsh, 13:36
Mosa herää taas Tapanilan torilla 22.4. klo 11 – 14. Tarjolla tuttuun tapaan kaikkea mahdollista hernekeitosta musiikkiesityksiin.
Nähdään torilla!
18.3.2007
Erä voitti Espoossa kahdesti
tsh, 23:18
Miesten salibandyliigan hallitsevan mestarin Espoon Oilersin kausi päättyi, kun Erä lopetti heidän pelinsä puolivälieriin.
Erä voitti vieraspelin sunnuntaina Espoossa 6–5 rankkarikisalla, kun ratkaisevan rankkarin pamautti pömpeliin Mosan Sami Lehtinen.
Seuraavaksi ovat vuorossa välierät, joissa pelaavat helsinkiläinen SSV ja Tampereen Classic sekä Trackers ja Erä. Välierät alkavat ensi perjantaina.
Miesten lentopallossa taas Tapanilan Erä kohtasi Esbo IF:n Kannusillan väestönsuojassa. Hurjan jännittävä ottelu päättyi lopulta Erän voittoon 2-3, viimeinen viides erä kutkuttavasti 14-16. Viimeisen sarjapelinsä tällä kaudella Erä pelaa ensi lauantaina 24.3. Tapanilan Urheilutalolla kello 15.


