logo logo logo

2003 – 30.4. – 21.5.

30.10.2008

Huhtikuun 30, 2003 – Toukokuun 21, 2003


21.5.2003

Ala-asteen piharemontti keskeytetään

tsh, 20:50

Veljestenpiha 7:n piharemontti keskeytetään. Piha piti saattaa lopulliseen kuntoon tämän kesän aikana. Pihalle on jo asennettu kiipeilytelineitä ym. temppuvälineitä, mutta viimeistely jää nyt tekemättä.

Koululautakunta päätti huhtikuussa, että Veljestenpiha 7 käyttö kouluna lopetetaan.

Keskustele aiheesta

16.5.2003

SPORT-TORI TAPANILASSA LAUANTAINA 17.5.

JH, 10:27

Erän Sport-tori järjestetään jälleen lauantaina 17.5.2003 klo 10-14 Tapanilan urheilukeskuksen Eräsalissa ja kirjaston rakennuksen edustalla.

Tarjolla on huima kaikille lapsille avoin merirosvotemppurata klo 10-12, ja klo 12.00 alkaen näyttämöllä voi ihailla tanssi- ja voimisteluesityksiä.

Kirjaston edustalla on kirpputori, ja alaparkkipaikalla katusählyturnaus. Uudessa Mosahallin rakennuksessa voi kokeilla ohjatusti seinäkiipeilyä ja jousiammuntaa kahdella eurolla.

Tervetuloa koko perheen voimalla!

14.5.2003

Eemeli löytyi ehjänä

tsh, 00:40

Eemeli tuli kotiin viime yönä. Jäljistä päätellen oli saanut pientä kyytiä joltain kissakamultaan, mutta vähällä onneksi rökityksestä selvinnyt. Se oli kovin nälissään ja on hirmu väsynyt, mutta muuten, pieniä jälkiä lukuunottamatta kunnossa.

Eemelin ulkoilut on nyt ulkoiltu. Se siirtyy eläkkeelle kerrostaloon eikä pääse enään lomailemaan Tapanilan hehkeisiin maisemiin. Omistaja säästyy stressiltä ja kissa on varmassa turvassa. Ollaan kaikesta huolimatta varmoja, että Empulla on jännityksen lisäksi hauskan täyteläiset muistot retkistään.

Loppu hyvin, kaikki hyvin!

13.5.2003

Kirjastossa lehtimyynti 24.5.

tsh, 16:14

Tapanilan kirjastossa myydään vanhoja lehtivuosikertoja lauantaina 24.5..

Kirjasto on avoinna 10-15.

Eemeli taas karkuteillä!

tsh, 15:02

Eemeli-kissa katosi perjantaina 9.5. Tapanilassa.

Eemelin tuntomerkkejä (mitä kuvassa ei näy):

-Hopean värinen ”heijastinpanta” (jos se on pysynyt päällä).
– haalea tatuointi korvassa (numeroista ei ota oikein selkoa).
– kyljissä ja selässä on valkeita yksittäisiä karvoja mustan joukossa, ei siis vaaleita läikkiä (vatsaa ja kaulaa lukuunottamatta).
– tavallista pidemmät jalat.
– kehon rakenne on hoikka mutta vatsa hiukan roikkuu.
-Leikattu.
– kova juttelemaan, mutta nyt näissä oloissa on vaikea sanoa miten se jaksaa rupatella.
-Ihmisseurallinen, saattaa tunkea mukaan puoliväkisin.

Löytöpalkkio, olisi suunnattomasti helpompaa jos soitettaisiin niin, että kissa on vielä siinä, soittajan kanssa, mutta kaikki havainnot ovat erittäin tervetulleita.

Puh. 040-7472068
Terveisin Katriina

Eemeli

Eemelin edelliset seikkailut

Avoimet ovet Malmilla 17.-18.5.

tsh, 08:19

Malmin lentokentällä on avoimien ovien päivä sunnuntaina 18.5. Suurin osa lentokoneista saapuu tapahtumaan jo 17.5. ja näiden omistajia, lentäjiä ym. kenttäalueeseen liittyviä ihmisiä voi tavata 17.5. iltajuhlassa, johon lippuja saa lentoaseman ravintola Hopealinnusta.

Lisätietoja Malmin lentoaseman ystävien www-sivuilta

08.5.2003

Tapanila-Seuran lausunto yleiskaavaehdotuksesta

tsh, 16:00

Tapanila-Seura on esittänyt seuraavan lausunnon yleiskaavasta. Aiheesta voi keskustella Mosakeskustelussa.

– – –

Helsingin kaupunki
Kaupunginhallitus
PL 1
00099 Helsingin kaupunki

Viite: Yleiskaava 2002; ehdotus

ASIA: TAPANILA-SEURAN LAUSUNTO YLEISKAAVAEHDOTUKSESTA

Tapanila-Seura ry antoi yleiskaavaluonnoksesta kaavan paikallista osuutta koskevan lausuntonsa 17.04.2001 ja toisti sen 12.03.2002. Lausunto on edelleen ajankohtainen. Valitettavasti lausunnon ehdotuksia ei ole otettu toivotusti huomioon yleiskaavaehdotuksessa.

Yleiskaavaehdotus perustuu väestönkasvun osalta ennusteisiin, jotka on tehty 1900-luvulla. Viimeaikainen kehitys näyttää kuitenkin poikkeavan suuresti näistä arvioista. Yleiskaavaa on siis syytä tarkastella kriittisesti uusien ennusteiden valossa arvioiden ehdotettuja rakennuskaavoja soveltuvasti.

Yleiskaavaehdotuksessa oletetaan, että pääkaupunkiseudun väestönkasvun asuntotarve tulee jatkossakin pystyä tyydyttämään nykyisen Helsingin kaupungin aluetta lisärakentamalla. Pääkaupunkiseudun lainvoimaisissa asemakaavoissa oli jo 1998 asuntorakentamismahdollisuuksia 5,8 miljoonaa kerrosneliömetriä, josta 75% pientalovarantoa. Vireillä olevissa asemakaavoissa oli tämän lisäksi noin 1,4 miljoonaa kerrosneliömetriä asuntorakentamismahdollisuuksia. Pääkaupunkiseudun yleiskaavoissa on asuntojen rakentamismahdollisuuksia noin 18 miljoonaa kerrosneliömetriä, jossa ei ole mukana mm. Santahaminaa eikä Malmin lentokenttää, joita Helsingissä on tähän asti pidetty tulevaisuuden varauksina (Lähde: Pääkaupunkiseudun tulevaisuuskuva PKS2020, 1999). Tällä rakennusvarannolla pystytään pääkaupunkiseudulle asuttamaan 500 000 ihmistä hyvällä asumispinta-alalla 36m2/asukas.

Helsingin tuleekin jatkossa pyrkiä laajaan yhteistoimintaan naapurikuntien kanssa kaavoituksessa eikä rajoittaa ajattelua keinotekoisten kaupunkirajojen sisään. Liian tiivis rakentaminen ei kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan käytettävissä olevan tilan suuren määrän eikä suomalaisten ihmisten tilaa arvostavan perusluonteen takia.

Koillisen alueen kehittämisessä tulisikin nyt pyrkiä mieluummin nykyisten asuntoalueiden täydennysrakentamiseen kuin olemassa olevan muun infrastruktuurin muuttamiseen asuntoalueiksi. Tapanila-Seura vaatii, että alueen keskeisen virkistysalueen, Malmin lentokentän varaus asuntorakentamiseen, poistetaan yleiskaavasta. Rakentamalla tämä historiallinen alue poistuu samalla merkittävä positiivinen seikka, josta Malmi ja Koillis-Helsinki nykyään tunnetaan. Tämä saattaa myös nopeuttaa alueelta poismuuttoa ja siten kiihdyttää alueen heikentymistä. Alueelle rakennettavaksi ehdotettu edullinen pientaloasutus ei ole realistinen edes ajatuksena, eikä tasaiseen maastoon rakennettava kerrostaloalue ole viihtyisä.

Malmin lentokenttäalue on tärkeä virkistysalue ja niittylinnustolle tärkeä pesimäalue, jota vielä täydentävät Tattarisuon viimeiset metsäiset saarekkeet. Lentokenttäalueen ja Malmin aluekeskuksen suunnittelussa tuleekin varmistaa, että alueen virkistysalueet lenkkeily- ja hiihtoreitteineen muodostavat yhtenäiset perheliikuntaan ja luonnon tarkkailuun soveliaat monipuoliset verkostot. Lentokenttäalueen ja Longinojan laakson viheryhteyksien tulisi olla mahdollisimman eheät ja esteettömät.

Alueen linnuston elinympäristöjen turvaamiseksi tulee Tattarisuon viimeiset metsiköt suojata muutoksilta. Longinojan laakso merkityksettömänä maanviljelysalana voisi olla potentiaalia rakennusaluetta jo alueen liikekeskustenkin etäisyyksien kannalta. Itse Longinojan puroympäristö toimii aluetta yhdistävänä luontoelementtinä, jota tulisi vahvistaa johtamalla puroon lisää vettä. Longinojan puistoalueen tulisi palvella perheliikuntaa ja ulkoilua lastenvaunujen kanssa kaikkina vuodenaikoina alueelle ehkä rakennettavan asuntoalueen tarpeisiin.

Tapanila-Seura korostaa Itäkeskuksen ja toisaalta Tammiston, Vantaanportin ja jopa Tikkurilan kaupallisten palvelujen voimakkaan kasvun antamaa potentiaalia kehittää koillista aluetta vastapainoisesti viihtyisäksi ja rauhalliseksi, luontoystävälliseksi asuinalueeksi. Peruspalvelut saadaan paikallisesti Malmin aluekeskuksesta, erikoisliikkeet ja laajat kauppakeskukset ovat hyvien yksityis- ja joukkoliikenneyhteyksien varrella. Näillä keinoin koillinen alue saadaan pidettyä kiinnostavana ja omaleimaisena.

Koska keskustelu Malmin lentokenttäalueesta on osoittanut, ettei alueen rakentamiselle löydy kannatusta mistään asukaspiireistä, on syytä muuttaa yleiskaavaa tämän alueen osalta. Tapanila-Seura korostaa lentokenttäalueen (211 ha) säilyttämisen erinomaisen tärkeää merkitystä koko koillisen alueen, Malmin aluekeskuksen ja läheisten kaupunginosien kehittämiselle. Rakentamalla alueen viimeinen avoin kohta tuhotaan alueen omaleimainen viihtyvyys, historiallinen perintö ja kiihdytetään poismuuttoa.

Yleiskaavan valmistelu tuntuu Malmin lentokenttäalueen osalta ottaneen ennenaikaisia askeleita. Alueen käyttöön saamisen edellytyksiä ei ole täytetty, mutta silti detaljien suunnittelutyöhön uhrataan paljon työtä ja rahaa. Pääsuunnittelija Visanti on julkisuudessa todennut, ettei asukkaiden mielipidettä enää kuunnella (Helsingin Uutiset no 32) alueen rakentamisen vastustuksen takia. Tapanila-Seura vaatii, että suunnittelussa on noudatettava nykyistä rakennuslakia ja asukkaiden mielipiteet otettava huomioon

Tästä johtuen Tapanila-Seura katsoo, että Malmin lentokenttäalue tulee säilyttää nykyisessä käytössään ja kunnostaa se laadukkaasti. Malmin lentokenttäalueelle tulisi sijoittaa myös korkeatasoisia työpaikkoja, esimerkiksi korkean teknologian yrityksiä.

Malmin lentokentän rikas kulttuurihistoria tulee turvata kehittämällä historiallisen alueen ympäristöön korkeatasoista teollista toimintaa. Tästä johtuen Tapanila-Seura katsoo, että Malmin lentokenttäalue tulee säilyttää nykyisessä käytössään ja kunnostaa se laadukkaasti. Malmin lentokentän rikas kulttuurihistoria tulee turvata kehittämällä historiallisen alueen ympäristöön korkeatasoista teollista toimintaa. Tattarisuon kehittäminen antaisi nykyiselle ympäristölle sen arvoa tukevat puitteet.

Helsingissä 29. huhtikuuta 2003
Tapanila-Seura ry

06.5.2003

Harvinainen 50-vuotisnäyttelijäjuhla Tapanilan Työväen Näyttämöllä

tsh, 00:55

Lauantaina 3.5. vietti Tapanilan tyväentalolla Paavo Nurminen 50-vuotisnäyttelijäjuhlaansa Mika Waltarin komediassa YÖVIERAS, ohjaus Markku Huhtamon.

Pitkän uransa alkuvuosina Nurminen esitti samassa näytelmässä Joken eli yövieraan osan. näytelmän uudessa tulemisessa Tapanilaan hän on taidemaalari, professori Luuste, ja tässä osassa juhlii pitkää taivaltaan näyttämöllä.

Elämäniloinen komedia kertoo vastuuttomista vanhemmista ja yllättävästä yövieraasta. Nuorten ehdottomuus ja vilpittömyys joutuu vastakkain edellisen sukupolven laskelmoinnin ja edun tavoittelun kanssa. Lopussa kuitenkin löytyy yhteinen sopusointu ja rakkaus.

Paavo Nurmisen ohella näytelmän esittävät Seija Hämäläinen, Paula Kananen, Markku sevander, Timo Blomfeldt, Hannele Aaltonen, Sirva Kuortti ja Kati Kinnunen. Lavastus on Kenneth Topparin, äänitehosteet Jorma Luodon, puvut eila Immosen, äänitehosteet ja valot esityksessä hoitaa Janne Toppar. markku Huhtamo on ohjaustyön lisäksi suunnitellut näytelämän valot ja lavastuksen.

ESITYKSET:

to 8.5. klo 19
su 11.5. klo 14
to 15.5. klo 19
su 18.5. klo 19

Esityspaikka:
Tapanilan työväentalo, Sompiontie 4

Liput:
10€ ja 5€

Liikenneyhteydet:
P-junat
Bussit 74 ja 76

Lisätietoja:
Sirva Kuortti, 345 4440

TERVETULOA!

Tapanilan seurojen kokous keskiviikkona klo 18

tsh, 00:48

Keskiviikkona 7.5. on tapanilan seurojen laajennettu kokous kello 18.00-19.30 jossa on tarkoitus koota SWOT siitä, millainen kylä tämä on oikein asua. Jos olet kiinnostunut kylän tulevaisuudesta, tule paikalle työväentalolle (Sompiontie 4).

Tervetuloa!

30.4.2003

Veljestenpihan koulu lopetetaan

tsh, 02:07

Kaupungin rahapula edellyttää investointien leikkaamista ensi vuonna 40 prosenttia nykyisestä. Sen takia Tapanilan ala-asteen Veljestenpiha 7:n koulutilasta luovutaan ensi vuonna. Samalla myös Suutarilan yläasteen viipalekoulusta, Hietakummun ala-asteen Karviaisrinteen sivukoulusta ja Suutarilan ala-asteen viipalekoulusta sekä Maatullin, Puistolan, Pukinmäen, Tapanilan ja Kotinummen ala-asteiden ja Pohjois-Helsingin yläasteen viipalekouluista luovutaan.

Ensi vuonna Tapanilaan nousee Hiidenkiven koulu, josta tulee yhtenäinen peruskoulu 2004. Miltä alueelta kouluun otetaan oppilaita, ratkeaa syksyllä. Hiidenkiven koulujärjestelyihin kytkeytyy suunnitelma, jossa Malmin ja Suutarilan lukiot liitetään Pohjois-Helsingin lukioon syksystä 2004 lähtien. Koilliseen on syntymässä 800 oppilaan suurlukio.

Suunnitelmat tuntuvat muuttuvan kaupungin elimissä jatkuvasti.

Opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston kokoonpano on seuraava:

Opetuslautakunnan www-sivut löytyvät täältä. Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto 2001 – 2004

Jäsenet
Puheenjohtaja Urho Ulla-Marja, toiminnanjohtaja (Kok.)
Varajäsen: Immonen Taina, apulaisrehtori

Varapuheenjohtaja Soininvaara Anna-Maria,
filosofian maisteri (Vihr.)
Varajäsen: Laturi Panu, opiskelija

Seppinen Jukka, valtiotieteen tohtori (Kok.)
Varajäsen: Kauranne Sampo

Järvinen Ari, isännöitsijä (Kok.)
Varajäsen: Setälä Tuula, koulutusalajohtaja

Sumuvuori Johanna, valtiotieteen yo (Vihr.)
Varajäsen: Talpila Mari, yhteiskuntatieteiden maisteri

Lehtonen Hannele, lastentarhanopettaja (SDP)
Varajäsen: Vihervaara Anita, työsuojeluvaltuutettu

Arhinmäki Paavo, filosofian yo (Vas.)
Varajäsen: Auvinen Tanja, opiskelija

Paasikivi Annukka, kotiäiti (Kesk.)
Varajäsen: Isometsä Jouko, lehtori

Launo Jukka, rehtori (KD)
Varajäsen: Koskiluoma Timo, toimitusjohtaja

Kaupunginhallituksen edustaja
Kallio Kalle, toimitusjohtaja (SDP)
Varajäsen: Malinen Jouko

Jaoston kokouksissa pitää pöytäkirjaa
lakimies Merja Aalto-Setälä, p. 310 86350, fax 310 86390