Elokuun 13, 2002 – Syyskuun 12, 2002
12.9.2002
Asukkaiden Helsinki – kokous tänään 12.9. klo 18
tsh, 06:55
Tänään torstaina, 12.9. klo 18.00 Annantalon auditoriossa (Annankatu 30 ) järjestetään neuvottelukokous asukkaiden ja kyläyhdistysten kesken. Kokoonkutsujana on Käpylän klubi.
- – -
”Julkisen vallan tehtävänä on edistää ihmisten hyvinvointia, terveyttä, turvallisuutta ja toimeentuloa.” Näin sanoo perustuslaki. Tällä hetkellä kuitenkin lain toteutuminen on uhattuna.
Helsingin kaupunki on viime vuodet valittanut ja valittaa edelleen rahapulaansa. Kuluvan vuoden aikana on vaadittu ja toteutettu suuria säästöjä varsinkin peruspalveluissa ja nyt vaaditaan vielä uusia säästötoimia eri hallintokunnilta ensi vuoden budjettikäsittelyssä.
Helsingin kaupungin tulos on kuitenkin viime vuosina ollut runsaasti ylijäämäinen. On ostettu osakkeita, rakennettu erilaisia rahastoja, tehty kalliita keskusta- ja satamasuunnitelmia.
Verotulot vuonna 2001 ylittyivät 1,5 miljardia markkaa, kaupungin oma pääoma kasvoi viime vuoden aikana 1,17 miljoonaa markkaa ollen tämän euro-vuoden alussa jo 6,5 miljoonaa euroa. Tämä siitä huolimatta, että valtion osuudet ovat supistuneet.
Vuoden 2001 tilinpäätös osoitti 1,2 miljardin markan omatoimista tulosta. Lainanlyhennysrahastoon siirrettiin 500 miljoonaa, lähiörahastoon 300 miljoonaa, innovaatiorahastoon 100 miljoonaa markkaa. Rahastoihin on tällä hetkellä sijoitettuina noin 1 miljardi euroa. Ja kaupungin kassassakin oli rahaa vuoden vaihteessa 655 milj €. Meidän kaupunkilaisten rahaa.
Tarkasteltaessa viime vuosien kaupungin tilinpäätösasiakirjoja näyttää selvästi siltä, että talousarvioissa joka vuosi tulot on arvioitu jatkuvasti liian alhaisiksi ja epärealistisiksi ja samalla menot liian korkeiksi. Miksi?
Rahaa siis on. Kyse on siitä, mihin sitä käytetään. Kenen ehdoilla? Kenen puolesta?
Tällä hetkellä näyttää taas siltä, että tämän vuoden 2002 tilinpäätös tulee olemaan tappiollinen, ehkä ensimmäistä kertaa totuudenmukaisesti moniin vuosiin. Jos tämä arvio toteutuu, on aloitettava nopeasti arvokeskustelu siitä, mihin vähät rahat käytetään, mistä säästetään, jos säästettävä on. Rakennetaanko keskustatunneli ja Vuosaaren satama? Rakennetaanko Töölönlahden parkkitalo? Musiikkitalo? Katetaanko stadion? Vai pidetäänkö huolta toisistamme, peruspalveluistamme?
Suunnitellut ensi vuoden säästötoimet kohdistuvat lähinnä terveydenhoitoon (23 milj €), sosiaaliturvaan (23 milj €), koulutukseen (27 milj €), joukkoliikenteeseen ja kulttuuriin. Samalla siis päiväkoteihin, leikkipuistoihin, terveysasemiin, nuorisotyöhön, vanhuksiin, kirjastoihin…
Suunnitellut 4%:n säästötoimet eri hallintokunnille vaikuttavat prosentuaalisesti pieniltä. Hallintokuntien budjeteista kuitenkin n. 90% on kiinteitä ja lakisääteisiä kustannuksia. Käyttömäärärahaa on vain n. 10%. Suunnitellut säästötoimet vievät siis pahimmassa tapauksessa toiminta- ja käyttörahoista lähes puolet. Tämä ei voi olla näkymättä ja vaikuttamatta.
On aika keskustella ja kysyä vakavasti:
Onko säästäminen välttämätöntä?
Onko Helsingillä varaa leikata ja heikentää kunnallisia peruspalveluja?
Mitkä ovat kaupungin arvot?
Mitä ovat kaupunkilaisten arvot?
Minkä arvoisia ovat helsinkiläiset?
Onko Helsinki todella helsinkiläisten?
Ovatko lapset, vanhukset, sairaat, työttömät täysiarvoisia kaupunkilaisia?
Kenen on Helsinki?
Kenen on tulevaisuus?
Kenelle kaupunkia rakennetaan?
Millä toimenpiteillä turvataan kaupungin elinvoimaisuus?
Mikä on kaupungin tulevaisuus, jos se ei huolehdi omistaan?
Mikä on arvomaailma kaupungin taloussuunnitelmien takana?
Jos on säästettävä, mistä säästetään? Keskustatunneli? Vuosaaren satama?
Miten peruspalvelut hoidetaan jatkossa?
Miten taataan kaupunkilaisten elämisen ja työskentelyn motivaatio?
Onko tarkoitus yksityistää peruspalvelut, mm. terveydenhoito?
Onko vuoden 2003 talousarvio realistinen?
Mitä tehdä kaupungin 1 miljardin euron rahastoilla?
Kaupunki, joka ei pidä huolta omistaan, on kuoleva kaupunki. Peruspalvelutason heikkeneminen ei näy ainoastaan terveyskeskusjonoina, lasten yksinäisinä iltapäivinä, lakkautusuhan alaisina kirjastoina, nuorisotyön määrän ja laadun heikkenemisenä, syrjäytymisenä, masennuksena, rikollisuuden lisääntymisenä, yksinäisyytenä, omaehtoisen kulttuurin katoamisena jne.
Se näkyy myös kaupunkilaisten viihtymisessä, työmotivaatiossa, työtuloksen heikkenemisenä, yleisen levottomuuden ja turvattomuuden lisääntymisenä, yritysten ja yksityisen pääoman poismuuttoina…
Jos kaupunki ei hoida kaupunkilaisiaan, ovatko kaupunkilaiset silloin valmiita hoitamaan kaupunkiaan?
Itsestäänselvyyksiä ei ole. Kehityksen suunta on aina mahdollista muuttaa. Kyse on tahdosta. Meidän helsinkiläisten yhteisestä halusta kehittää kaupunkiamme yhteisten arvojen pohjalta.
Nyt tarvitaan keskustelua kaupungin ja kaupunkilaisten arvoista. Nyt tarvitaan puhetta ja keskustelua. Puhu, ennen kuin budjetit puhuvat. Nyt tarvitaan mielipiteiden ilmaisua. Nyt tarvitaan huutoja. Nyt tarvitaan vaikuttamista. Edustuksellista ja suoraa. Nyt tarvitaan tekoja.
09.9.2002
Rakennusperintöpäivät Forssassa 13.-14.9.
tsh, 18:35
Euroopan rakennusperintöpäivien valtakunnallinen päätapahtuma on viikonloppuna Forssassa. Kiinnostuneet voivat tutustua tapahtuman tarjontaan osoitteessa http://www.ymparisto.fi/aluekayt/erp/.
31.8.2002
Elojuhlissa vilkasta
tsh, 20:09
Elojuhlat järjestettiin taas tänään Falkullan pihoilla. Paikalla oli tuhatpäisen yleisön lisäksi paljon erilaista ohjelmaa, jonka olivat järjestäneet Mosan yhdistykset: Satumaa-yhtye, hirvisoppaa, hernerokkaa, hevosajelua, saappaanheittoa, arpajaisia, VPK jne jne. Paikalliset käsityöläiset esittäytyivät ja myivät tuotteitaan. Ihmisillä oli hauskaa!
Ilta jatkuu vielä latotanssien merkeissä. Kuvia tapahtumasta löydät täältä
23.8.2002
Valokuvanäyttely kirjastossa
tsh, 12:23
Tapanilan kirjastossa on valokuvaaja Toivo Koiviston valokuvanäyttely
KIRJASTOSTA EMME LUOVU
Näyttely mielenosoituksesta Käpylän kirjaston
puolesta 18/4 sekä kirjaston valtauksesta 22/4/02
Näyttely on esillä 21/8 – 4/9.
21.8.2002
Tapanila-albumi 1 verkossa
tsh, 00:35
Tapanila-albumin ensimmäinen numero löytyy nyt verkosta. Lehteä voi katsella tässä osoitteessa.
Muista ostaa uusin albumi! Niitä saa mm. leipomosta.
21.8.2002
Eemeli on löytynyt
tsh, 17:58
Eemeli on löytynyt!!
Siltamäestä ystävällinen nainen soitti ja kertoi että heidän pihallaan majailee tämmöinen otus, joka kamalasti juttelee, syliin tunkee ja koittaa päästä kaikkien kanssa sisään rappuun. Eemelihän se
Eemeli oli hyvässä kunnossa ja pirteä. Se on tarkkojen havaintojen mukaan käynyt vieraisilla parissakin paikassa ja saanut herkkuja ja juomaa.
Haluaisimme kiittää kaikkia jotka kertoivat havainnoistaan, tämmöisessä tilanteessa sitä huomaa miten ihania ihmiset ovatkaan, paljon on saatu sympatiaa ja peukkuja pidelty.
Katriina ja Eemeli
Keskustelutilaisuus kaupungin säästötoimista 3.9.
tsh, 09:01
Asukkaiden Helsinki – elinvoimainen kaupunki !
Hyvät ystävät !
Helsingin ylipormestari Eva-Riitta Siitonen esittää 27. 9. oman ehdotuksensa kaupungin vuoden 2003 tulo- ja menoarvioksi. Tämän jälkeen n. kolmen viikon sisällä se valmistellaan ja hyväksytään kaupunginhallituksessa ja –valtuustossa.
Yleiseen tietoon on tullut, että ehdotus sisältää jo tänä vuonna aloitettujen ”säästöjen” jatkona 4 %:n leikkauksia, jotka koskevat tasaisesti kaikkia kunnallisia toimintoja.
Olemme huolestuneina seuranneet kaupungin johdon tapaa ilman arvokeskustelua päättää esimerkiksi terveydenhoitoon, sosiaaliturvaan, koulutukseen, päivähoitoon, nuorisotyöhön sekä kirjasto- ja kulttuuripalveluihin kohdistuvista leikkauksista.
Onko Helsingillä todella syytä leikata ja heikentää kunnallisia peruspalveluja, vai olisiko säästötoimenpiteet syytä suunnata muualle kaupungin toiminnassa. Mitä tehdään kaupungin 1 miljardin euron rahastoilla. Mitkä ovat kaupungin tehtävät ja arvot.
Kutsumme asukkaita, asukasjärjestöjä, kaupungin työntekijöitä sekä kansalaisjärjestöjä
NEUVOTTELUKOKOUKSEEN
Tiistaina, 3.9. klo 18.00 Ravintola Päättömän Kanan a´la kanassa, Pohjolankatu 2, Käpylä, bussit 62, 64, 66A, 67, 72 ja raitiovaunu 1.
Tapaamisessa pohdimme vaihtoehtojen esittämistä kunnallisten peruspalvelujen heikentämiselle ja yhteisiä toimintatapoja; mielenilmauksia, tapahtumia, adresseja ne.
Käpylän Klubin väki
sekä
Heikki Takkinen, valtakunnan seitsemäs virallinen kylähullu
Lisätietoja: p. 0500 50 44 51
13.8.2002
Eemeli-kissa on eksyksissä
tsh, 07:11
30.7. lähti Terveystiellä lomailemassa ollut mustavalkoinen Eemeli-kissa pois lomapaikastaan Terveystieltä. Kissa on liikuskellut tämän jälkeen Valintatalon seutuvilla ja sen jälkeen se on pyörinyt Kuulijantien seutuvilla.
Eemelin tuntomerkkejä (mitä kuvassa ei näy):
- haalea tatuointi korvassa (numeroista ei ota oikein selkoa)
- kyljissä ja selässä on valkeita yksittäisiä karvoja mustan joukossa, ei siis vaaleita läikkiä.
- tavallista pidemmät jalat
- kehon rakenne on hoikka mutta vatsa roikkuu.
- kova juttelemaan, mutta nyt näissä oloissa on vaikea sanoa miten se jaksaa rupatella.
Kaikki joilta on tullut varma havainto sanovat, että se näytti selkeästi siltä kuin se olisi “pallo
hukassa”.
Löytöpalkkio on 50 euroa, olisi suunnattomasti helpompaa jos soitettaisiin niin, että kissa on vielä siinä, soittajan kanssa, mutta kaikki havainnot ovat erittäin tervetulleita.
Omistaja kaipaa kissaa kovasti kotiin: jos olet nähnyt Eemelin, soita pikaisesti 040 -7472068 tai mailaa eemelimme@msn.com.


