logo logo logo

2000 – 30.7. – 21.9.

30.10.2008

Heinäkuun 30, 2000 – Syyskuun 21, 2000


21.9.2000

Katukunnostuksista päätetään nyt!! VAIKUTA!

tsh, 01:00

Tapanilan katusuunnitelma (katso ehdotus) lyödään lukkoon budjetin osalta tämän syksyn aikana. Tapanila-Seura edistää asiaa parhaansa mukaan keskusteluforumin viesteihin tukeutuen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN!

14.9.2000

Viktor Klimenko laulaa Mosan kirkossa!

tsh, 23:17

Sunnuntaina 17.9. kello 18 saamme jälleen vieraaksemme eturivin tähden, kun Viktor Klimenko saapuu laulamaan Tapanilan kirkkoon. Konsertti on nimeltään ”Rakkaudesta…” ja on varmasti suosittu – ole ajoissa paikalla!

06.9.2000

Asukkaat vastustavat Kuoppatien jalkakäytävähanketta

JH, 16:26

Tapanilan katusuunnitelmaan liitetty Kuoppatien jalkakäytävähanke saa asukkailta voimakasta vastustusta. 1,6 miljoonan markan hanke muuttaisi suunnitelman mukaan Kuoppatien miljöötä ”kaupunkimaisemmaksi” mikä olisi koko suunnittelun lähtökohtien vatainen lopputulos. Samaan aikaan kuitenkin kaupunkisuunnitteluvirasto ehdottaa useita Kuoppatien kiinteistöjä suojeltavien kohteiden joukkoon erityisesti idyllisten pihapiirien ja miljöön johdosta.

Muistutus asiasta kaupungin yleisten töiden lautakunnalle

Tapanilan Kuoppatien asukkaat katsovat, että Kuoppatien liikenne ei edellytä jalkakäytävän rakentamista. Kadun liikenne muodostuu pääasiallisesti asukkaiden liikkumisesta kotikadullaan sekä Kuoppatien ja Veljestenpihan kulmauksessa sijaitsevan päiväkodin toimintaan liittyvästä liikenteestä. Asukkaiden liikkuminen alueella ei edellytä jalkakäytävän rakentamista, sillä liikenne on vähäistä ja asukkaiden liikkuminen on tapahtunut kylämäisessä miljöössä. Kylämäinen miljöö, jonka vaalimista myös Tapanilan katusuunnitelmassa korostetaan, on myös useille meistä ollut asuinpaikan valinnassa ja Tapanilassa asumisessa tärkeä viihtyvyyteen vaikuttava tekijä.

Päiväkodin liikenne ei ongelma

Päiväkodin saattoliikenne ajoittuu aamun ja myöhäisen iltapäivän tunteihin eikä aiheuta liikenteellisiä ongelmia. Luonteeltaan katu on pihakatu, jossa lapsia kuljetetaan päiväkotiin jalan ja rattailla sekä talvisin myös pulkkia vetäen. Asuintalojen edustalla kulkeva jalkakäytävä, joka Tapanilalle ominaisten pienten tonttien kohdalla hyvin usein katkeaisi ulosajoväylien vuoksi, ei varmaankaan olisi omiaan houkuttelemaan pulkilla ja rattailla lapsiaan kuljettavia aikuisia eikä myöskään polkupyörällä kulkevia pikkulapsia käyttämään jalkakäytävää. Todennäköistä onkin, että huomattava osa jalkakäytävälle tarkoitetusta liikenteestä, mukaan lukien sunnuntaipäiväkävelyllä kulkevat, tapahtuisi jalkakäytävästä huolimatta kuitenkin ajoradalla.

Autoilla tapahtuva päiväkodin saattoliikenne ei käsityksemme mukaan myöskään aiheuta sellaisia ongelmia, joiden ratkaisemiseksi jalkakäytävä olisi tarpeen. Kyseinen liikenne on määrällisesti melko vähäistä ja ajallisesti rajattua.

Rajatien eteläosan on suunnitelman mukaan tarkoitus palvella Kuoppatien ja Rajatien väliin mahdollisesti tulevan koulun liikennettä, ja Rajatien pohjoispäätä puolestaan esitetään avattavaksi liikenteelle. Näin ollen Kuoppatien liikennemääriin ei ole tältäkään osin odotettavissa merkitsevää kasvua.

Suunnitelmassa esitettyjen liikenneturvallisuustilastojen perusteella Kuoppatien liikenteessä ei ole suuria turvallisuuteen liittyviä ongelmia.

Suunnitelmissa todettujen valumavesiongelmien osalta voimme todeta, että käsityksemme mukaan kyseinen ongelma ilmenee ainoastaan yhden Saunatiellä sijaitsevan kiinteistön Kuoppatien puolella olevan autotallin kohdalla. Käsityksemme mukaan suunnitelmassa onkin virheellisesti esitetty asukaskyselyyn perustuvana tietona, että koko Kuoppatiellä olisi valumaongelma (suunnitelma s. 11), mihin seikkaan on jo aiemmin kiinnitetty kirjallisesti (elokuussa 1999) suunnitelmaa valmistelevien tahojen huomiota. Valumaongelmien korjaaminen ei edellytä jalkakäytävän rakentamista koko Kuoppatien pituudelta. Suunnitelman s. 15 olevan Kuoppatien kuoppaisuutta kelirikkoaikana koskevan maininnan osalta voimme todeta, että Kuoppatien eteläpäässä on paikallisesti korjausta edellyttäviä päällystevaurioita. Muuallakaan päällystetyllä Kuoppatiellä esiinny kelirikko-ongelmia.

Esitettyjen toimenpiteiden vaikutus Kuoppatien miljööseen

Suunnitelmassa todetaan, että Kuoppatien ympäristö tulee uuden maankäytön myötä muuttumaan kaupunkimaiseksi. Käsityksemme mukaan suunniteltu jalkakäytävän rakentaminen kyseiseen osaan Tapanilaa on liian kaupunkimainen ratkaisu, jollaisia ei suunnitelmassakaan pidetä Tapanilan kyläkuvaan sopivina. Suunniteltujen toimenpiteiden seurauksena Kuoppatien alueen miljöö muuttuisi oleellisesti, mikä on ristiriidassa suunnitelman peruslähtökohdan, Tapanilalle luonteenomaisten ominaispiirteiden säilyttämisen kanssa. Katusuunnitelmassa todetaan myös, että jalkakäytävät sopivat ainoastaan pääkaduille. Kuoppatietä ei vähäisen liikenteen omaavana katuna kuitenkaan voida asukkaiden käsityksen mukaan pitää pääkatuna.

Oletettavaa on, että toimenpiteiden seurauksena myös piennarkasvillisuus katoaisi. Lisäksi tonteilla olevat, katua reunustavat puut ja pensaat todennäköisesti kärsisivät rakennustoimenpiteistä, jolloin suunnitelmassakin tärkeänä ja keskeisenä piirteenä pidetty Tapanilan pientaloalueelle ominainen vehreys ainakin osittain häviäisi Kuoppatieltä. Kuten suunnitelmassakin todetaan, suojaava kasvillisuus on merkittävä viihtyisyystekijä alueella. Myös kadun länsipuolella olevaan puustoon kohdistuvat toimenpiteet vähentäisivät kadun vehreyttä ja heikentäisivät suojaa teollisuusalueen suuntaan.

Hidasteet riittävät

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella jalkakäytävän rakentamista Kuoppatielle ei voida pitää tarpeellisena eikä tarkoituksenmukaisena toimenpiteenä. Kuoppatien asukkaiden ja kiinteistönomistajien mielestä mahdolliset liittymäalueiden korotukset ovat hidaskaturatkaisujen kannalta riittäviä toimenpiteitä, eikä miljöötä oleellisesti muuttavaa jalkakäytävän rakentamista tulisi toteuttaa.

Valmistelusta vastaavien henkilöiden huomiota on kiinnitetty tässä kirjelmässä todettuihin seikkoihin asukkaille järjestetyissä tilaisuuksissa sekä Kuoppatien asukkaiden yleisten töiden lautakunnalle aiemmin tänä vuonna toimittamassa kannanotossa. Jotta suunnitelmassa korostettu asukasyhteistyö ja asukasmielipiteiden huomioonottaminen toteutuisi, toivomme, että myös Kuoppatien asukkaiden mielipiteet otetaan huomioon asuinaluettamme koskevan asian jatkovalmistelussa, eikä useiden vuosien asumiseen perustuvaa asiantuntemusta oman kotikadun kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä sivuuteta.

Lopuksi

Edellä esitetyn lisäksi asukkaat haluavat kiinnittää yleisten töiden lautakunnan huomiota vanhan Tapanilan puutaloalueen rakennuskantaa ja rakennussuojelukohteita koskevaan selvitykseen (Salastie ja Mutanen, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisu 1999:8). Perusteellisessa selvityksessä Tapanilan 500 metrin pituisella Kuoppatiellä esitetään useita kohteita rakennussuojelukohteiksi (Kuoppatie 1, 15, 33, 35, 39). Näiden kohteiden osalta esityksen perusteluiksi on määritelty muun muassa pihapiirien muodostamat arvokkaat kokonaisuudet. Mutta kuten selvityksessäkin todetaan, pihapiirien ulkopuolella tärkeitä miljööarvoja liittyy katumiljööseen. Onkin toivottavaa, että myös katujärjestelyt osaltaan tukisivat ja täydentäisivät edellä mainitussa selvityksessä esille tuotua Tapanilan kaupunginosan kokonaismiljöön säilyttämistä.

29.8.2000

Avoin luentosarja: ”Helsingin kaupunkisuunnittelu, mistä tulet, minne menet”

tarja, 14:02

HELSINKI TUTUKSI
450-vuotias Euroopan kulttuurikaupunki

MAAN PARHAAT ASIANTUNTIJAT AVOIMESSA LUENTOSARJASSA
”HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELU, MISTÄ TULET, MINNE MENET”
torstaisin 31.8. – 12.10. Svenska Handelshögskolanin juhlasalissa, Runeberginkatu 10

Torstai 31.8. klo 17.00
Autonomisen Suomen pääkaupungin luominen
valtionarkeologi Henrik Lilius

Torstai 7.9. klo 17.00
Helsingin rakentumisen vaiheet
arkkitehti Mikael Sundman

Torstai 14.9. klo 17.00
Helsingin kaupunkisuunnittelu
Krimin Sodasta Talvisotaan
dosentti Anja Kervanto Nevanlinna

Torstai 21.9. klo 17.00
Jälleenrakentamisen ajasta 1990-luvun lamaan
professori Vilhelm Helander

Torstai 28.9. klo 17.00
Miten kaupunkilainen voi vaikuttaa kaavoitukseen
oik.tri Olavi Syrjänen

Torstai 5.10. klo 17.00
Helsingin kaupunkisuunnittelu vuosituhannen vaihtuessa
professori Matti K. Mäkinen

Torstai 12.10. huom. klo 18.00
Panelikeskustelu: Helsingin kaupunkisuunnittelu tänään

Luentosarja antaa ainutlaatuisen tilaisuuden saada kattava kuvaus Helsingin rakennetusta ympäristöstä ja sen syntyhistoriasta. Sarjan viimeisissä tilaisuuksissa paneudutaan Helsingin kaupunkisuunnittelun ajankohtaisiin, pitkälle tulevaisuuteen vaikuttaviin kysymyksiin. Luentojen kesto on noin yksi tunti.

VAPAA PÄÄSY, TERVETULOA!

Lisätietoja:
Helsinki-Seura/Rolf Martinsen
p.496 554, fax 449 046, email: rolf.martinsen@co.inet.fi

Helsingin seudun kesäyliopisto/Eeva Martinsen
p. 6811 0211

26.8.2000

Murtomiehiä liikkeellä!

tsh, 02:26

Tapanilassa on viime viikkojen aikana yritetty useampaakin murtoa. Autoista on hävinnyt stereoita, asuntoihin on pyritty sisään luvatta jopa keskellä päivää. Silminnäkijöiden mukaan kyse on ollut ”pojista”.

Muistakaa lukita ulko-ovet ja ikkunat. Jos olette kotosalla päivisin, kiinnittäkää huomiota naapurissa mahdollisesti esiintyvään epäilyttävään toimintaan. Ei päästetä Mosaa rempalleen tässäkään suhteessa.

16.8.2000

Lauantai-iltamat Falkullassa 19.8.

tsh, 14:23

Tänä lauantaina järjestetään Falkullassa koko perheen iltamat. Tapahtuma alkaa kello 16 ja jatkuu iltaan, klo 22 asti. Ohjelmassa mm. arpajaisia, tikanheittokilpailu, tanssia, ohjelmaa.

Tapahtuman järjestävät Tapanilan alueen yhdistykset. Tervetuloa!

Avoimet ovet Erällä 17.8.2000

JH, 12:35

Erän syyskausi alkaa 4.9.2000. Tule tutustumaan uusiin HEAVY BODY- ja LATINO MIXING -jumppiin avoimien ovien iltana 17.8. klo 17-20!

Ohjelma aerobicsalissa (kirjaston rakennus):

17.00-17.45 heavy body
17.45-19.00 latino mixing
19.00-20.00 body

Infopisteessä lisätietoja syksyn jumpista. Tarvikepisteessä tossuja ja jumppa-asuja.

Erän uusi puhelinnumero on 350 7074. Ilmoittautumisia syksyn ryhmiin otetaan vastaan puhelimitse ja Erän toimistossa 17.7. alkaen.

Kuntonyrkkeilyn ryhmiin ilmoittaudutaan nyrkkeilyjaoston ilmoittautumistilaisuudessa 17.8. ja 21.8.klo 18-19 Eräsalin näyttämön nyrkkeilytilassa.

29.7.2000

Leipomo täyttää vuoden!

tsh, 00:46

Leipomo 3 paakaria on toiminut Päivöläntiellä, R-kioskin vieressä, vuoden ajan 2.8. Juhlan kunniaksi leipomo tarjoaa kahvin ja leivoksen hintaan 10,-.

Onnea leipureille ja kiitoksia hyvästä palvelusta!