logo logo logo

huhtikuu 2016

Koillisten kirjastojen keväinen pyöräretki

29.04.2016

Lauantaina 21.5. juhlistamme Pukinmäen, Tapanilan ja Suutarilan tuoretta kolmoiskirjastoa järjestämällä rennon pyöräretken Koillis-Helsingin maisemissa. Rauhallisesti etenevällä retkellä on pituutta noin 10 kilometriä, ja matkan varrella pysähdymme kaikissa kolmessa kirjastossa.

Aikataulu:
11.30 lähtö Tapanilan kirjastolta (Hiidenkiventie 21)
n.12.00 Pukinmäen kirjasto (Kenttäkuja 12)
n.12.45 Suutarilan kirjasto (Seulastentie 11)
n.13.00 paluu Tapanilan kirjastolle
Voit liittyä mukaan myös millä tahansa välipisteellä. Kirjastoissa myös virvoketarjoilua ja pientä ohjelmaa.
Tervetuloa kaikenikäiset ja –kuntoiset

Kiitos taas mosalaiset!

27.04.2016

Oikuttelevat kevätsäät suosivat Tapanila-Seuran perinteistä Mosa herää -toritapahtumaa viime sunnuntaina. Ajoittain tori oli täpötäynnä kyläläisiä ystävineen, kyläläisiä useammassa sukupolvessa, entisiä kyläläisiä ja naapurikyläläisiä.

Seuran puheenjohtaja Vesa Kinnunen avasi tilaisuuden ja esitteli yhteisöt, joiden pöydät tarjosivat monenlaisia yllätyksiä ja toinen toistaan parempia herkkuja. Tapanilan Erän itämaisen tanssin harrastajat tanssivat itämaista lämpöä heti tilaisuuden alkuun, eivätkä tänäkään vuonna paljastaneet napaansa joidenkin harmiksi.

itämainen_tanssi

Tapanila-Seura valitsi Tapanilan vuoden 2016 kunnia-asukkaaksi Eira Ormion, joka on idearikkaasti, monitaitoisesti, rohkeasti ja uupumatta taistellut Tapanilan puolesta jo lähes 40 vuoden ajan ja ollut aina kantavana voimana kylän hyväksi ja huviksi tehdyissä toimissa. Yllättynyttä Errua olivat palkitsemassa vuoden 2015 kunnia-asukkaat Tiina Jaakkola ja Seppo Siika-aho.

Kunnia-asukas16_kw

Jukeboksi -kvartetti esitti lauluja uudella tavalla. Kuulijat saivat valita listalta toivelauluja, jotka kvartetti esitti toivojalle. Harvoin on koettu toritapahtumassa niin henkilökohtaisia konsertteja ja iloista vapputunnelmaa.

Erru&Jukeboks_kw

Juhani Jyrkiäinen Nuohousalan keskusliitosta antoi tarpeellisen tietoiskun puunpoltosta, jota yleisö seurasi mielenkiinnolla.  Vääränlaisesta puunpoltosta aiheutuvat pienhiukkaset ovat vaaraksi terveydelle.

Mary & Macy Band, Tapanilan tytöt laulattivat perheen pienempiä ja 60- ja 70-luvun musiikin ystäville herkkuja tarjosi tuttuun tapaan The Mad Dogs and an Englishman.

mary&Macy_kw (2)

Moottoripyöräkerho Kraftwolfin kaverit ajeluttivat lapsia prätkillä ja sivuvaunuilla kolmen tunnin ajan. Ilmestyipä torin kupeeseen tuttuun tapaan ponit ja VPK:n paloautokin lasten riemuksi.

Taimitorilla kävi normaali huiske kylmästä keväästä huolimatta. Leena Kinnunen hoiteli taimien vaihtoa ja kauppaa suvereeniin tapaansa, ja moni kasvi vaihtoi omistajaa. Tapanila-Seuran julkaisut tekivät kauppansa, ja seuraan liittyi uusia jäseniä.

Suurkiitos kaikille torilla kävijöille, esiintyjille, ohjelman järjestäjille ja Tapanilan ala-asteen 1-2 A,  4A- ja 5A- luokille sekä vanhempainyhdistykselle, Hiidenkiven peruskoulun 7C-, D- ja G-luokille sekä vanhempainyhdistykselle, Päiväkoti Saniaiselle ja Päiväkoti Impivaaran vanhempainyhdistykselle, Tapanilan kirjastolle, Tapanilan työväenyhdistykselle ja Tapanilan Kotien puolesta ry:lle, sähkömies-Kakelle ja kaupungin kulttuurikeskukselle!

Tapanila-Seuran kevätkokous keskiviikkona 27.4. klo 18.30

25.04.2016

Tapanila-Seuran sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 27.4. klo 18.30 Tapanilan kirkon seurakuntasalissa.

Kevätkokouksen esityslista:
1. Kokouksen avaus
2. Puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta
3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Edellisen vuoden tilinpäätös, toimintakertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
5. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä vastuuvelvollisille
6. Muut asiat

Tervetuloa!

Tapanilan kamarikuoron kevätkonsertti 8.5.2016 klo 18

24.04.2016

Tervetuloa Tapanilan kamarikuoron kevätkonserttiin 
8.5.2016 klo 18 Tapanilan kirkolla, Veljestentie 6.

Keväisiä säveliä

Tapanilan kamarikuoro
Solisteja ja yhteislaulua
Johtaa Merja Wirkkala

Teatteri Valolintu: Tarpeettomia ihmisiä

24.04.2016

”Sitä ei näe, ei kuule, ei haista, ei maista, mut se tappaa. Mikä se on?
-Suomalainen mies”

Tarpeettomia ihmisiä on tarina tavallisista suomalaisista perheistä, riittämättömyyden tunteesta, työttömyydestä ja kodin seinien sisälle piilotetusta väkivallasta. Reko Lundanin kirjoittama teksti kuuluu suomalaisiin modernin draaman klassikoihin.

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat – Finlands Dramatiker och Manusförfattare ry.

ESITYKSET:
Tapanilan työväentalolla (Sompiontie 4, Helsinki)
– PE 6.5.2016 klo 19.00
– SU 8.5.2016 klo 18.00
– PE 13.5.2016 klo 19.00

Esityksen kesto noin 2h 20min. Esitys sisältää väliajan.
Väliajalla puffet-myyntiä, käteismaksu.

K15. Näytelmä sisältää ahdistavia kohtauksia.

LIPUT:
Peruslippu 15 euroa.
Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät 12 euroa.
(Hinnat sisältävät alv 10%)

LIPPUVARAUKSET: valolintu@gmail.com
(Ilmoita varatessasi varaajan nimi ja yhteystiedot, lippumäärä ja montako lippua mitäkin lajia. Saat sähköpostiisi laskun. Vain maksetut liput ovat varattuja lippuja!)

Lippuja myydään myös ovella, käteismaksu.

Lisätietoa Facebookista

Tervetuloa!

Mosa herää: Annetaan kaikkien kukkien kukkia!

21.04.2016

Mosa herää kevääseen sunnuntaina 24.4. klo 11-14 Tapanilan torilla

Ohjelmassa on perinteiseen tapaan puheita, kunnia-asukkaan julkistaminen, itämaista tanssia ja musiikkia.

Kylän yhteisöjen ja koulujen ja päiväkotien vanhempainyhdistysten myyntipöydiltä löytyy monenlaista yllätystä ja herkkua.

Taimitorille voit tuoda myytäväksi ylimääräiset taimesi tai vaihtaa ne toisiin taimiin.

Tervetuloa!

Mosa herää 2016 -kutsu 11-14

Alkuperäinen mosaktivisti kunniajäseneksi

14.04.2016

Eira ’Erru’ Ormiosta tuli Tapanila-Seuran kunniajäsen ansioistaan kymmenien vuosien kyläaktivistina. Erru on ollut toteuttamassa lukemattomia Tapanila-Seuran  tapahtumia ja juhlia sekä julkaisuja, joista viimeisin on pian ilmestyvä IloTuuli.

Onnitteluissaan Seura kiittää Errua innostavasta ja innostuneesta panoksesta toimintaan.

Erru_Ponu_120416

Liiketien kuningatar Erru ja Ponu Ormio

Erru_tpaita_kuva

T-paidan teksti

 

Seura tarjosi Liiketien kuningattarelle ja juhlaväelle Mosan ääni -kuoron upean esityksen.

1-vuotias Mosan ääni -kuoro lauloi Errun 70-vuotisjuhlaväelle seuran aloitteesta.

Erällä peruskoululaisten iltapäivätoimintaa

13.04.2016

Hakuaika lukuvuoden 2016–2017 peruskoululaisten iltapäivätoimintaan jatkuu 29.4. saakka. Toimintaa järjestetään 1.–2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille.

Tapanilan erän liikuntakerho järjestää lakisääteistä iltapäivätoimintaa. Yhteistyötä on tehty koulun ja kodin kanssa jo vuodesta 1987.

Liikuntakerhon toiminta-ajatuksena on tarjota päivittäin laadukasta, liikunnallista, lapsilähtöistä ja turvallista koulupäivän jälkeistä toimintaa.

Hakemuksia saa Erän toimistosta tai iltapäiväkerhosta ( Hiidenkiventie 21, Hki 73 ).

Lisätietoa: Tuomo Tammivuori/ 050 408 1077
era.liikuntakerho@gmail.com / liikuntakerho.sporttisaitti

Kertojat/kirjailijat kohtaavat

11.04.2016

Matti Rönkä ja Kai Ekholm keskustelevat kirjoistaan ja kirjailijantyöstään Tapanilan kirjastossa keskiviikkona 27.4. klo 18.30.
Tervetuloa!

HSY:n keräysautot kiertävät

1.04.2016

… ja ovat huudeilla 20.-21.4.

Voit tuoda autoihin kodin vaarallista jätettä, sähkölaitteita ja metalliromua maksutta.

Katso lisää aikatauluista täältä.