logo logo logo

kesäkuu 2014

Alakoulun toiminta loppuu

18.06.2014

Helsingin opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti kokouksessaan 17.6. luopua Tapanilan ala-asteen alakoulun tilasta osoitteessa Veljestenpiha 7–9. Päätöksen perusteluna on rakennuksen huonokuntoisuus ja korjauksen kalleus. Koulutoiminta rakennuksessa loppuu jo elokuussa alkavan uuden lukuvuoden alussa.

Päätös syntyi tiukan äänestyksen jälkeen luvuin 5–4. Lautakunnan jäsen Juha Leoni (vas.) esitti, että opetuslautakunta palauttaisi asian valmisteluun, koska tilan kuntoarvion tulkinnasta on eriäviä mielipiteitä ja asiaa tulisi selvittää paremmin. Leonin lisäksi palauttamista kannattivat Toni Ahva (ps.), Ville Jalovaara (sd.) ja Nasima Razmyar (sd.). Koulun lakkauttamisen puolesta äänestivät Katri Korolainen (vihr.), Minerva Krohn (vihr.), Anniina Palm (kok.), Timo Raittinen (kok.) ja Wille Rydman (kok.).

Päätöksessä vedotaan muun muassa siihen, että taloon pitäisi rakentaa nykyvaatimusten mukainen koneellinen tulo-poisto-ilmanvaihto, mikä aiheuttaisi talon rakenteiden epätiiviyden vuoksi sisäilmaongelmia. Asukkaiden keräämien tietojen mukaan tilakeskuksen esittämät normit koskevat kuitenkin vain uusia rakennuksia eikä rakennusvalvonta vaadi niiden noudattamista koulujen peruskorjauksissa.

Alakoulu on rakennettu vuonna 1923 ja ollut siitä saakka keskeytyksettä koulukäytössä. Lukuvuonna 2013–2014 alakoulussa opiskeli 60 ensimmäisen ja toisen luokan oppilasta. Heidät siirretään Tapanilan ala-asteen muihin rakennuksiin.

Tapanilalaiset ovat puolustaneet koulua voimakkaasti, ja edellinen lakkautusyritys vuonna 2003 kariutui.

Tällä kertaa uhattuna on myös Tapanilan ala-aste kokonaisuudessaan. Nyt tehdyn päätöksen mukaan Tapanilan ala-asteen koulun Veljestenpiha 2–6:n rakennuksista on valmistumassa kuntokartoitus tänä kesänä, ja sen jälkeen ”arvioidaan rakennusten käyttöä tulevaisuudessa”. Koko ala-asteen lakkauttaminen vaatisi kaupunginvaltuuston päätöksen.

Tapanilan ala-aste on yksi Helsingin suosituimpia: kaikki hakijat eivät ole tänäkään vuonna sinne päässeet. Myös lähistöllä sijaitseva Hiidenkiven koulu on varsin täysi.

Asukastoiminta Tapanilan kouluolojen puolesta jatkuu siis lähitulevaisuudessa aktiivisena.

Teksti: Elias Krohn