logo logo logo

Mairen joulutarina

27.12.2010

Olipa kerran Tapanilassa kaksi pientä tyttöä. He asuivat Länsirinteen  tiellä muutettuaan perheensä kanssa sodan jälkeen 1946 punaisesta  mökistä Vanhalta Tapanilantieltä kaksikerroksiseen taloon, jota ei enää  anno 2010 ole. Pihalla kasvoi kahdessa rivissä tammia, joiden terhoja tytöt maistelivat.

Syksyisin tytöt leikkivät ja hyppivät isoissa tammenlehtikasoissa pihalla. Talvisin he rakensivat muiden lasten kanssa pellolle lumesta
talon pohjapiirustuksia, jonne kokoonnuttiin joskus kertomaan tarinoita siitä mitä joulupukilta toivotaan ja siitä myöhemmin, mitä oli lahjaksi saatu. Joskus tarinat menivät ihan satuiluiksi, kun tuli kerrottua tosiksi sellaista, mistä oli unelmoinut, mutta mikä ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Mutta, kun sitkeästi uskoi juttunsa tosiksi – niin tunne oli ihan niin kuin olisi saanut joulupukilta paljon lahjoja.

Mutta sitten tapahtui jotain hienoa. Tytöt olivat saaneet rahaa omia jouluostoksiaan vaten. Eräänä päivänä menivät linja-autoaseman vieressä olevaan paperi/sekatavarakauppaan ostoksille. Ihan siihen ihanan Mosan koulun viereen – kadun toiselle puolelle. Tytöt pysähtyivät kaupan luona kaupan ikkunan eteen. Ihailivat tavaroita ulkoa päin.

Myytävänä oli pieni punainen laukku. Jotain keinomateriaalia. Sana ”keino” oli ihan outo – näkyi vain ihana laukku, jonka kummatkin
halusivat. Tytöt tekivät sopimuksen: ”Mene sinä ensin kauppaan ja osta laukku minulle”. ”Minä menen sitten, kun tulet ulos, ja ostan
samanlaisen laukun sinulle”. Ja niin tapahtui.

Illalla sitten joulukuusen vieressä ennen lahjojen jakoa, tytöt esittivät näytelmän – itse kirjoittamansa ja ohjaamansa. Eräät vuorosanat kuuluivat:” …miksi?” Ja sitten jotain unohtui ja kuului yleisön joukosta veljien suusta:”…niksi!” Tyttönäyttelijän
tarkoitus oli sanoa ”…siksi!” Syntyi syvä hiljaisuus.

Onneksi tiedossa oli ne mukavat käsilaukut, joten Maire ja Hilkka eivät tyystin jääneet tuppisuiksi. Ja tarinat jatkuvat.