logo logo logo

Häiriöitä vappuna Tapanilassa

3.05.2010

Hiidenkiven koulun ja lähikatujen alueella oli vappuna nuorisojoukkojen välistä tappelua ja yleistä riehuntaa. Poliisi on hälytetty paikalle ja useita nuoria on tilaisuudessa otettu kiinni.

Vappuillan tapahtumissa on ollut mukana lähialueen nuoria ja asiasta on kirjattu rikosilmoitus, jota tutkitaan Malmin poliisissa. Mikäli tapahtuman yhteydessä on jonkun omaisuutta vahingoittunut, on tällä mahdollisuus tehdä asiasta rikosilmoitus esimerkiksi internetin kautta osoitteesta www.poliisi.fi.

Poliisi ohjeistaa tällaisista tilanteista, että akuutissa tilanteessa on heti soitettava 112 -hätänumeroon. Se on ainoa väylä saada poliisipartio paikalle. Poliisin Johtokeskus palvelee 24h ”vastauksia poliisiasioihin liittyviin kysymyksiin yleisölle”. Numero Johtokeskukseen on 071 877 4002.

Poliisi on lisännyt Hiidenkiven peruskoulun pihapiirin, Hiidenkiven mäen ja Tapanilan alueen valvontaa. Tavattaessa päihtyneitä alle 18-vuotiaita nuoria, kaadetaan juomat maahan ja tehdään lastensuojeluun nuoresta päihdeilmoitus. Jos nuori ei kykene huolehtimaan itsestään, hänet viedään kotiinsa, mikäli hänet sinne voi turvallisesti jättää.

Osa niistä päihtyneistä nuorista joita poliisi on Tapanilan alueella tavannut asuu myös alueella.

Poliisi toivoo alueen asukkailta yhteistyötä, varsinkin tietoa siitä, jos joku alueella holtittomasti myy tai välittää alkoholivalmisteita alaikäisille. Aikuiset voivat puuttua lasten tekemisiin ohjeistaen ja neuvoen, tarvittaessa poliisin saa apuun.