Tulipalo tuhosi talon n. klo 03 jälkeen aamuyöllä Kuulijantie 28:ssa. Uudehko talo oli tyhjillään odottamassa uusia asukkaita mutta tuhoutui palossa aivan täysin. Alli-koira herätti haukunnallaan hälyttämään palokunnan ja suuremmilta vahingoilta naapurustossa säästyttiin, kun palokunta ilmestyi paikalle nopeasti ja sammutti täydellisen palon puolessa tunnissa.
huhtikuu 2010
Tuli tuhosi talon Kuulijantiellä
27.04.2010
Avainnippu ja kamera hukassa
26.04.2010
Sunnuntaina 25.4. katosi Mosa herään aikana yksi kamera ja yksi avainnippu, jossa oli koira-avaimenperä. Löytäjät voivat ottaa yhteyttä puheenjohtaja@tapanila.fi tai 050-3748371 niin yhytämme kadottajat ja löytäjät yhteen.
Mosa heräässä paistoi aurinko
25.04.2010
Mosa heräässä tavattiin taas tuhansia tuttuja, uusia ja vanhoja. Ohjelmaa riitti aamusta iltaan – Mosan kisällien uusi vuodenkaupunginosalaulu innosti ja diskotanssijat hurmasivat. Paluurunotar Lappeenrannasta esitti Kanteletarta Mosan lavalla ja Tapanilan Talentit esiintyivät.
Stadin juhlaorkesterin kausi avautui perinteisesti Tapanilan Mosa heräässä. Timo Turpeinen lauloi 7-jäsenisen bändin esittäessä kaksi settiä. Yhteisöt esittäytyivät minuutin puheenvuoroissaan, jotkut jopa kahden. Urheilukeskuksen Pasi Räisänen teki tietenkin ennätyksen 45 sekunnin esittelyllään.
Tapahtuman tärkeää antia löytyi torin reunoilta, missä koululuokat ja yhdistykset sekä Tapanilan mainio kirjasto esittelivät toimintaansa. Aurinkoinen ilma kruunasi taas tapahtuman ja mukavaa oli.
Stadin juhlaorkesteri esitti mm. tämän Blackbird-kappaleen.
Palvelutalo Tapanilaan?
25.04.2010
| 29.04.2010 | ||
| 18.00 | to | 20.00 |
Keskustelutilaisuus palvelutaloista torstaina 29.4. klo 18 työväentalolla. Tavoitteena on löytää tapoja saada Tapanilaan oma palvelutalo. Asiaa esittelee kokenut Pentti Helo, joka on mm. Malmin palvelutalo Miljan taustalla.
Kaikki kiinnostuneet tervetulleita!
Järjestämässä Eläkkeensaajat ry., Tapanila-Seura
Mosa herää 25.4. – Tapanila-Albumi ilmestyy
22.04.2010
Mosa herää torilla 25.4. klo 11-14. Ohjelmarunko näyttää tällaiselta
11.00 tilaisuus alkaa, tervetuloa.
Tapanila-albumi 11 – Tapanilan liikunta ja urheilu – julkistetaan.
Mosan kisällit esittävät vuoden kaupunginosan juhlalaulun
Pastori Esa Järvinen ja yhdistysten edustajat esittäytyvät
Lasten diskotanssiesitys
Itämaista tanssia
Runotar Mosasta esiintyy
klo 12.00 Juhlapuhe
Tapanilan kunnia-asukas julkistetaan
Stadin juhlaorkesteri
Talent Tapanila -mitalistit esiintyvät
Yhdistysten puheenvuoroja
Stadin juhlaorkesteri
14.00 tilaisuus loppuu
Tutustu Tapanilaan-kävely lähtee torilta klo 13.30 Harri Pirhosen johdolla. Päivällä järjestetään katukirpputoreja mm. Liiketiellä, Kertojantiellä ja Saniaistiellä. Mosa Interiors ja Galleria Viileä punainen ovat avoinna Viertolantiellä, samoin uusi kahvilamme Second cafe torin nurkalla. Markku Alanen esittelee vanhojen talojen korjaustapoja ja kerää ajatuksia kyläpalveluista, tarjolla myös perinteistä traktoriajelua ja VPK:n kalustoesittelyä.
Torilla on seuraavia yhteisöjä ja yhdistyksiä:
- Tapanilan Urheilukeskus
- Kirjasto
- Hiidenkiven koulun 9A ja vanhempainyhdistys
- Helsingin moottoripyöräilijäkerho
- Tapanilan ala-asteen 1-2C, 4-luokka ja vanhempainyhdistys
- Tapanilan työväenyhdistys
- Tapanilan kotien puolesta ry
- Tapanila-Seura
Tervetuloa!
Pihakirppis Länsirinnetie – Talitiaistie
21.04.2010
| 13.05.2010 | ||
| 10.00 | to | 13.00 |
Perinteinen Länsirinnetien ja Talitiaistien pihakirpputori-tapahtuma
Helatorstaina 13.5.10 klo 10 – 13
Lisätietoja: minna.oksala@elisanet.fi
Tapanilan Tuuli ja Mosanurkka – kantoapua perjantaiksi kaivataan
21.04.2010
| 23.04.2010 | ||
| 18.00 | to | 19.00 |
Linkin takana on otos Mosan eläkeläispariskunnan tämän päivän puuhista. Kuvissa ei näy
Mosanurkan yläosaa.
Tapanilan Tuuli ilmestyy torilla Mosa heräässä, samoin Mosanurkka palaa retkiltään.
Nyt puuttuu enää riuskojen miesten sakki perjantaina klo
18.00, joka nostaisi Mosanurkan molemmat osat peräkärryyn, kärrystä pois torilla
ja sitten viimeisenä punnerruksena yläosa hirsirungon tappeihin.
Kuka ehtii avittamaan yhteisen i-taulun pystytyksessä?
Ilmoittaudu sähköpostitse mosatonttu.oy@elisanet.fi
Lotta ja Iiris Tapanilan Talentiksi
20.04.2010


Puutarha-asiaa kirjastossa 20.4.
15.04.2010
| 20.04.2010 | ||
| 18.00 | to | 20.00 |
LUONTOYSTÄVÄLLINEN PUUTARHA –
asiantuntijana biologi
RIKU CAJANDER
TAPANILAN KIRJASTOSSA
TIISTAINA 20.4.2010 KLO 18.00
TERVETULOA!
HIIDENKIVENTIE 21
p. 09 31085073
Kahvilanvetäjä haussa Tapanilan Urheilukeskukselle
14.04.2010
Keilahallin ravintoloitsija siirtyy muualle ja nyt Urheilutalosäätiö etsii vetäjää kahviolleen. Kahvilavastaavan hakuilmoitus löytyy kokonaisuutena täältä – http://www.tapanilanurheilu.fi/rekrytointi




