logo logo logo

Mosan kundin talvisotamuistoja

6.12.2009

Tauno Mäkeläisen kertomus talvelta 1939-40

Kun talvisota alkoi, kävin Poikien ammattikoulua, joka toimi siihen aikaan Pietarinkadun varrella oleavassa kiinteistössä. Marraskuun 30 päivänä 1939 aamulla kello oli vähän yli yhdeksän, kun hälytyssireenit alkoivat soida. Opettajamme avasi luokan ikkunan ja kadulta huudettiin, että sota on alkanut

Opettaja komensi meidät pojat ulos ja me lähdimme lähellä oleville Kaivopuiston kallioille tiirailemaan taivaalle. Jonkin ajan päästä lensi ylitsemme vaappuva lentokone, jonka suunta oli merelle päin. Se oli ilmeisesti saanut osuman ja pyrki pakoon.

Sodan varalta kansaa oli valistettu, että pitää ilmahälytyksen tullessa hakeutua avarille paikoille, ettei jää pommituksessa sortuvien talojen raunioihin.

Jotkut urhoolliset ampuivat jopa käsiaseillakin viholliskoneita. Kaivopuiston kallioilla meitä oli melkoinen joukko toljottelemassa taivaalle, kun kone lensi ylitsemme. Kun hälytyksen ohimerkki tuli , lähdin kävelemään kohti keskustaa. Tullessani rautatieasemalle totesin, että junaliikenne ei toiminut ja päätin jatkaa kävelyä kohden Pasilan asemaa. Siellä odottelin junaa, jolla pääsisin Tapanilaan. Puoli kahden aikaan porhalsikin ensimmäinen juna asemalle ja pääsin kotiin.

Kotiportin vieressä seisoskeli äitini kanssa lähinaapureittemme naisia. Heidän ilmeensä olivat huolestuneita, jonka hyvin ymmärsi.

Nämä olivat muistikuviani Talvisodan alusta. Siitä alkoi 105 päivää kestänyt sota, jonka aikana Suomi taisteli olemassaolostaan.

Kotirintamalla väestönsuojelutöissä

Olin vasta viidentoista ikäinen, joten koin sodan kotirintamalla. Koulut suljettiin ja alettiin organisoida kotirintamaa kestämään sodan mukanaan tuomia koettelemuksia. Kauppojen hyllyt tyhjentyivät monista tavaroista, kun perheenemännät alkoivat hamstrata kaikkea mahdollista tulevien päivien varalle.

Tapanila oli lähellä Malmin lentokenttää ja ilmahyökkäyksien vaara oli suuri. Väestönsuojeluviranomaiset jakoivat kyläalueet sopiviin osiin ja jokaiselle alueelle määrättiin väestönsuojeluvalvoja ja hänelle apulainen. Heidän tehtävänään oli luoda muunmuassa öitä varten parivartioita, jotka hälytyksen tullessa kävivät heättelemässä asukkaita suojautumaan.

Meidän naapurinamme asui Asko-niminen, minua pari vuotta vanhempi poika, ja meistä tuli talvisodan ajaksi parivaljakko. Aasko oli ”pomo” ja minä olin apulainen. Meidän reviiriimme kuului osa nykyisen Tapanilankaaren etelä- ja pohjoisosasta. Askon äiti oli arvokkaan näköinen valkotukkainen tohtorinna. Hän oli muuttanut Tapanilaan Kuopiosta jäätyään leskeksi.

Hänellä oli kolme poikaa, jotka olivat suomentaneet nimensä Visapääksi. Äiti oli nimeltään Backberg. Vanhin poika Jorma toimi Valmetin lentokonetehtaalla koelentäjänä. Ennen talvisotaa hän joskus lenteli punaisella koneella Tapanilan yläpuolella ja peloitteli emäntiä koukatessaan alas lähelle äitinsä asuntoa.

Siihen aikaan ei vielä jääkaappeja eikä vesijohtoja ollut asunnoissa. Esimerkiksi maitokannut laskettiin narun varassa pihakaivoihin. Vahinkojakin sattui. Naapurin Lempi oli erään kerran laskemassa kannua kaivoon kun lentokone sujahti Lempin yli ja kannnu putosi kaivon pohjalle.

Keskimmäinen poika Matti oli pianisti. Kesäisin, kun ikkunoita pidettiin auki, kuului ympäristössä metronomin tikitys ja pianon soittoa tuntikausia. Tämä perhe oli tapanilalaisittain yläluokkaa ja siksi he ovat jääneet niin hyvin mieleen.

Kivenlohkareesta väestönsuoja

Väestönsuojia ei ainakaan Tapanilassa ollut, joten niitä ruvettiin kyhäämään talojen kellareihin. Myöskin pihoille kaivettiin poteroita, jotka katettiin hirsillä tai järeillä puilla ja peitettiin maalla.

Meidän palstamme vieressä oli tyhjä tontti, jossa ollut talo oli palanut vähän ennen talvisotaa. Tontilla oli suuri kivilohkare ja kiven länsireunaan oli joskus rakennettu sauna, joka oli puoliksi maan alla. Saunan yhden seinän ja kiven väliin oli jäänyt kolmionmuotoinen onkalo, jonne mahtui hyvin sisään. Siitä onkalosta tuli meidän perheemme väestönsuoja, jonne me menimme kun sireenit alkoivat soida. Kivi on siinä Tapanilankaaren varrella edelleenkin ,mutta saunan seinät ovat hautautuneet maan alle.


Iso kivi isommalla kartalla
Elävä adventtikalenteri aukenee tämän kiven luona 7.12.2009 klo 18.30

Askon kanssa me junailimme vastuullemme tulleen alueen vartiovuorot ja kiitettävästi asukkaat vuoronsa hoitivat. Yövartioiden tehtäviin kuului myös tarkkailla ettei ikkunoista näkynyt valoja ulos.

Sodan alussa pelättiin myös kaasuvaaraa, sillä ensimmäisessä maailmansodassahan sitä käytettiin. Kaasunaamareita ei ollut saatavilla, joten ne jouduttiin itse tekemään. Ommeltiin jonkinlainen kangaspussi, joka täytettiin hiilillä. Siitä saatiin kuonokoppa kasvojen eteen. Niin alettiin Tapanilassakin sopeutua sodan olosuhteisiin.

Hyvä lapsuudenkaverini Salmion Ahti oli suomen Uunissa töissä ja häneltä sain vihjeen, että sinne pääsisi töihin. suomen Uunin tehdasrakennus oli radan varressa Tapanilasta Malmille päin, jonka vanhat mosalaiset hyvin muistavat.

Talvisodan ajan siellä tehtiin nkorsukaminoita rintamalle. Eräs hokemakin on jäänyt mieleen: Suomen Uunis duunis kolme ja puoli markkaa tunnis.

Huvituksia kaivattiin sodankin aikana

Vapaa-aikaan sota toi myös rajoituksia. Tanssia ei saanut, mutta salaa sitä jonkin verran harrastettiin.

Elokuvissa käytiin Tapanilan ja Malmin Kinossa sekä Malmin Helioksessa. Malmi oli keskus, jonne nuoriso iltaisin kokoontui, sillä pitihän sitä nuorten harrastaa teerenpeliä sodasta huolimatta.

Talvi kun oli, mäenlasku ja hiihtäminen kuului myös monen harrastuksiin.

Tupakasta alkoi olla pulaa niinkuin monesta muustakin tavarasta. Askolla oli joku kanava, mitä kautta hän onnistui saamaan savukkeita. Hän yritti opettaa minuakin tupakoimaan, mutta minulle ei tupakka maistunut, eikä maistunut myöhemminkään.

Ilmahälytykset aina silloin tällöin katkaisivat ”arkisen aherruksen” ja herättivät myös öisin, mutta yllättävän rauhassa me saimme olla. Koneita kyllä lenteli Tapanilankin yli ja öisin kuului moottoreiden ääniä.

Joulupäivänä lähestyi pian hälytyksen jälkeen lounaasta aika matalalla kaksi konetta, joita katselin Askon kanssa heidän kellarin ovella. Näimme kun pommit irtautuivat koneista ja putosivat silloisten puutarhurien pelloille lähelle nykyistä Kurranummea. Toinen lasti tömähti pellolle, johon Tapulikaupunki myöhemmin rakennettiin. Luulivatko pommittavansa Malmin lentokenttää?

Talvi 39-40 oli myös kova pakkastalvi. Voi vain ihmetellä, miten sotilaat rintamalla selvisivät 40 asteen pakkasissa. Niin vain talvisodasta selvittiin ja itsenäisyys säilyi, mutta kovin uhrauksin. Sodan päättyessä ei vielä tiedetty, että runsaan vuoden päästä odotti jatkosota…

Näinkin pitkän ajan jälkeen nämä muistikuvat tulivat helposti mieleen. Se oli meidän silloisten nuorten nuoruutta, josta ei jännitystä puuttunut.

Tauno Mäkeläinen

SuomiHuvituksia kaivatt