Tapanila vuoden 2009 kaupunginosa -nimityksen kunniaksi
Juhlailtamat 6.11.2009 VPK-talolla
Juhlailtamien pöytäyleisö täytti muiden osallistujien huutamat adjektiivit / attribuutit järjestyksessä saamansa jatkokertomuspaperin tyhjille viivoille. Kun kaikki 11 jutun osaa olivat valmiina, Ponu Ormio muotoili määreet oikeakielisiksi ja luki Mosan kevennetyn historian ääneen juhlaväen naurujen säestyksellä. Lisätyt sanat ovat kursiivilla.
Esimerkki iltamien kertomuspohjista
Kevennettyä Mosan historiaa
Kun Helsingin kaupunki vuonna 1903 sijoitti puhtaanapitolaitoksen kaatopaikan valtion rautateiden entiseen kauniiseen soramonttuun, syntyi Tapaninkylän keskiosaan puhtaanapitolaitoksen työväestön muodostama riehakas asutus. Ympärillä oli vain Staffansbyn peltoja, lumisia puutarhatiloja ja metsää sekä Tattarisuon hämärä keidassuo.
Ab Vanda-Parkstad-Puistokylä oy kaavoitti junaradan varresta suloisia tontteja ja Ab Egna Hem – Oma Koti oy rakennutti 10 riihikuivaa tyyppitaloa Kuulijantien, Viertolantien ja Päivöläntien väliselle tarmokkaalle alueelle vuonna 1909. Rautatiepysäkki Mosabacka-Tapanila houkutteli lisää upporikkaita asukkaita Helsingin maalaiskunnan Tapanilaksi nimettyyn kylään.
Vuosina 1917 – 1919 oli erimielisyyksiä maalaiskunnan tulipunaisen talonpoikais-väestön ja Tapanilaan talojaan rakentavan mahtavan työväestön kanssa. Tapanilaan muuttanut kansanaines osoittautui hankalaksi. He estivät maalaiskunnan satumaisia viranomaisia tehtävien hoidossa, uhkaamalla virkailijoiden henkeä, saartamalla kunnantalon ja pitämällä sitä aseistettujen henkilöiden vartioimana. Sopua ei syntynyt Tapanilan omavaltaisten asukkaiden ja kunnan muun väestön välillä. Kaikki nukkavieru yhteistyö oli näissä alkukantaisissa oloissa mahdoton.
Mosasta ei tullut kauppalaa vuonna 1921, eikä sitä huolittu Helsingin aktiiviseksi kaupunginosaksikaan. Asemakaavan puuttumisesta huolimatta rakennustoiminta oli vilkasta. Tieverkosto syntyi ikimuistoisista tilapäisyyksistä ja ainutlaatuisista mielijohteista. Likavesi jäi viemäriverkoston puutteen vuoksi pusikoituneen asutuksen keskelle mätänemään. Koko värikäs alue oli järjestäytymätöntä ja takapajuista hökkeliasutusta.
Tapanila sai nykyisen ilmeensä vuosina 1920 -1935, jolloin kylämme raadolliset uudisasukkaat lunastivat omituiset tonttinsa, raivasivat punaisten talojen paikat umpimetsästä ja rakensivat Mosan talot, sinisen klubiaskin kanteen piirretyt jälkijugendin mansardikattoiset ja teräväharjaiset unelmat.
Tapanila liitettiin Helsingin kaupunkiin vasta vuonna 1946. Koko hullunkurinen alue oli rakennuskiellossa 1930-luvulta lähtien yli 50 vuotta. Torin laitaan ja Päivöläntielle ilmestyi poikkeusluvalla muutamia määräileviä kerrostaloja ja radan itäpuolelle humalluttava uudisalue. Rakennuskiellon ansiosta kylä säilyi yhtenäisenä ja salamyhkäiset talot alkuperäisessä asussaan uhmakkaiden rakentajien koteina. Mosalaisten keski-ikä oli 1970-luvun puolivälissä yli 60 vuotta.
Tapanilassa alkoi uusi aikakausi 1970-luvun lopulla. Nuoria lapsiperheitä muutti liioittelevaiseen Mosaan, missä ei ollut kunnallista vettä, ei viemäriä, eikä asemakaavaa, vain unelmat peruskorjattavista haisevista omakotitaloista omituisine pihapiireineen ja puutarhoineen, vaikkakin suunnitellun kukkivan kakkoskehän melualueella.
1960-luvulla tehty kerrostalokaava ei miellyttänyt, omille tonteille ei haluttu edes sisäsiistien rivitalojen rakennustehokkuutta. Alkoi rehevästä idyllistä taistelemisen vuosikymmen. Yhteistuumin perustettu “Säilytä Tapanila” -toimikunta keräsi talo talolta nimiä rahisevan omakotitaloalueen säilymisen puolesta. Yli tuhannen nimen adressi luovutettiin kaupungin kimalteleville päättäjille tiedoksi; Mosa säilyy puutarhakaupunginosana ja täällä tyylikäs raha ei ratkaise!
Mosaan muuttanut tasapaksu kansanaines osoittautui yhtä hankalaksi kuin 1910-luvulla. Uudisasukkaat halusivat säilyttää kotipaikkansa helmeilevänä puutarhakaupunginosana. Vuosikymmeniä uinunut Tapanilan kotiseutuyhdistys elvytettiin vuonna 1979 ja nimi muutettiin Tapanila-Seuraksi. Järjestettiin uneliaita kansalaiskokouksia ja keskustelutilaisuuksia. Kylään muuttaneet särmikkäät arkkitehdit laativat uusmosalaisia miellyttävän ja vanhaa rakennuskantaa säilyttävän eläimellisen kaavaehdotuksen kaupungin suunnitelmien vaihtoehdoksi.
Tapanila-Seura järjesti ensimmäisen “Mosa herää”- tapahtuman 22.4.1979. Torilla Seura tuli tutuksi kaikille kylän nostalgisille asukkaille ja halu säilyttää Mosa yhtenäisenä puutalo- ja puutarhakaupunginosana yltyi. Tästä kaikesta huterasta kiivailusta on kulunut yli 30 vuotta. Tapanila on pystynyt säilyttämään mehukkaan tyylinsä ja tarmokkuutensa kylän lahon ilmeen vaalimisessa. Vuonna 1984 julkaistua sinnittelevää ohjelehtistä “Tapanila – Mosabacka, rakentamisohjeita vanhalle omakotialueelle” kannattaa noudattaa edelleen.
Järjestäytymätön ja takapajuinen hökkeliasutus on muuttunut iloiseksi Helsingin helmeksi. Enää eivät paskaplaanin onnekkaat kärpäsparvet muuta vaaleaksi maalatun talon puuseinää roiskerapatuksi eivätkä pahoina junalle kiiruhtajat suorita korkeaa kuolemanjuoksua radan yli. Tapanila vuoden 2009 kaupunginosa -nimitys on osoitus Mosan ihanasta yhteisöelosta. Kyllä meidän kelpaa juhlia!
Kevennetyn historian tiedot kokosi 3.11.2009 Eira Ormio Eino Leinon muistelmista, Yrjö Harvian tutkimusraportista ja mosalaisten kirjoituksista sekä Tapanilan Tuulissa että Tapanilan Albumeissa.
Helsinki
10°
Loading ...
