logo logo logo

marraskuu 2009

2010 kalentereita HUVIlassa ja Matarassa

28.11.2009

Tapanilan ala-asteen vanhempainyhdistyksen kustantama kalenteri on jälleen ilmestynyt. Kalentereita saa yleisesti koulun oppilailta mutta yksittäin myös ekologinen kampaamo HUVIlasta ja keramiikkapaja Matarassta Päivöläntieltä.

Kalenterin tuotto menee ala-asteen oppilaiden hyväksi.

scan0040

Taidetta joululahjaksi

27.11.2009

5.12.2009
11.00to17.30

Tapaus ry järjestää avoimien ovien päivän Helsingin Tapanilassa Viertolantie 2-4 klo 11 alkaen. Näytillä ja myytävänä on grafiikkaa, valokuvia, maalauksia ja muuta mukavaa. Tietysti myös kahvio on laitettu, joten maukasta naposteltavaa ostettavissa ettei tarvitse tyhjin vatsoin ihastella taidetta.

Elävä adventtikalenteri aukeaa sunnuntaina

27.11.2009

29.11.2009
18.30to19.00

Elävän adventtikalenterin 2009 ensimmäinen luukku avataan sunnuntaina torilla klo 18.30. Tästä alkaa jouluaattoon kestävä adventtiluukutus päättyen joulukirkkoon 24.12. klo 15 Tapanilan kirkossa.

Tarjolla on tänä vuonna jälleen monenlaisia luukkuja. Joissain luukuissa tarjotaan taidetta, joissain tekemistä, joissain ajateltavaa. Luukuissa kuuluu olevan mukana jopa hyvin nimekkäitäkin taiteilijoita ja kaukaisimmat tiedossa olevat esiintyjät saapuvat Australiasta. Tapahtuman päätavoite ei kuitenkaan ole ohjelman monimutkaisuus vaan piristää ja liikuttaa tässä syksyn kaamoksessa.

Adventtikalenterin ohjelman ja tolppailmoituksen voit ladata tästä käyttöösi:

Ohjelma

Tolppailmoitus

Himmeli-ilta tupaten täynnä

27.11.2009

Tapanila-Seura järjesti eilen himmelien rakenteluillan, jonka suuri suosio oli suoranainen yllätys. Käytännön järjestelyistä vastanneiden Ormioiden mökki täyttyi ääriään myöten ja himmeleitä syntyi suorastaan tehdastahtia.

Runsaat 20 osallistujaa väsäsivät syksyllä Korteniemen perinnetilalta haetuista oljista sekä vielä tällä viikolla hankituista järviruo’oista mitä erilaisimpia taideteoksia. Eira Ormion ohjeiden mukaisesti tämä olikin helppoa. Malleina toimivat myös jopa 30 vuotta vanhat himmelit, jotka eivät uutta häpeä.

Seuraava kylän tapahtuma onkin sunnuntaina avattava Elävä adventtikalenteri.

Tapanila-Seuran syyskokous 4.12. klo 18

23.11.2009

4.12.2009
18.00to18.30

Syyskokous Työväentalolla.

Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kaikki tervetuloa tutustumaan seuran toimintaan!

Kauppias vaihtui Aunesta Arviksi

23.11.2009

Radan itäpuolen pikkukaupan pelastaja Aune jäi eläkkeelle 46 vuoden kauppatyön jälkeen. Seuraajakseen hän etsi ja löysi uuden kauppiaan Arvin, joka kannattaa toivottaa tervetulleeksi käymällä ostoksilla Tapanilan lähikaupassa.

Aunen terveiset löytyvät hänen nettisivuiltaan ja uuden kauppiaan kuulumiset löytyvät uudesta webistä http://www.arvinkauppa.net/ – tervetuloa!

Elävä adventtikalenteri 2009

23.11.2009

29.11.2009
18.30
30.11.2009
18.30
1.12.2009
18.30
2.12.2009
18.30
3.12.2009
18.30
4.12.2009
18.30
5.12.2009
18.30
6.12.2009
18.30
7.12.2009
18.30
8.12.2009
18.30
9.12.2009
18.30
10.12.2009
18.30
11.12.2009
18.30
12.12.2009
18.30
13.12.2009
18.30
14.12.2009
18.30
15.12.2009
18.30
16.12.2009
18.30
17.12.2009
18.30
18.12.2009
18.30
19.12.2009
18.30
20.12.2009
18.30
21.12.2009
18.30
22.12.2009
18.30
23.12.2009
18.30
24.12.2009
15.00to17.00

Elävä adventtikalenteri 2009 – karttalinkki:

http://www.tapanila.fi/juhlat/adventtikalenteri-2009

Tapahtumat

Sunnuntai 29.11. Tapanilan tori
Maanantai 30.11. Liiketie 34
Tiistai 1.12. Päivölänpuisto
Keskiviikko 2.12. Hiidenkiven puisto
Torstai 3.12. Päivöläntie 54
Perjantai 4.12. Sompiontie 4
Lauantai 5.12. Viertolantie 2-4
Sunnuntai 6.12. Kuulijantie 26 A
Maanantai 7.12. Ripetien pohjoispää
Tiistai 8.12. Päivöläntie 20
Keskiviikko 9.12. Vanha yrttimaantie 22
Torstai 10.12. Tapanilannummi, Terveystie
Perjantai 11.12. Veljestenpiha 6
Lauantai 12.12. Merirosvopuisto
Sunnuntai 13.12. Liiketie 23
Maanantai 14.12. Erätie 14 B
Tiistai 15.12. Hiidenkiventie 21
Keskiviikko 16.12. Rajatie 5
Torstai 17.12. Hiidenkiventie 21
Perjantai 18.12. Terveystie 12
Lauantai 19.12. Erätie 3, Kiipeilykeskus
Sunnuntai 20.12. Veljestentie 6 JO klo 18.00!
Maanantai 21.12. Kuoppatie 41 B
Tiistai 22.12. Hiidenkiventie 22 A
Keskiviikko 23.12. Liiketie 33
Torstai 24.12. Veljestentie 6 jo KLO 15.00!

Finlandia-ehdokkaat esittelyssä

23.11.2009

25.11.2009
18.30to20.00
18.30to20.00

Toimittaja Suvi Ahola esittelee kirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokaskirjat Tapanilan kirjastossa keskiviikkona 25.11. klo 18.30. Ohjelmassa myös yllätyksiä Tukijoukot ry:n viimeisen kirjastoillan järjestämisen kunniaksi.

VPK kaataa koivuja työväentalolla – puuta tarjolla

22.11.2009

VPK tulee tänään kaatamaan marrasmarkkinoiden yhteydessä kaksi isoa koivua, ja kaikki jotka puita tarvitsevat voivat tulla niitä hakemaan. Puut ovat noudettavissa klo 13 jälkeen.

Marrasmarkkinat ja ruokailu sunnuntaina

20.11.2009

22.11.2009
11.00to13.00

Tapanilan työväentalolla järjestetään marrasmarkkinat sunnuntaina 22.11. klo 11-13. Myynnissä ruokaa, leivonnaisia, käsitöitä ja arpoja. Järjestäjinä Tapanilan kotien puolesta ry ja Tapanilan eläkkeensaajat ry.

Samalla järjestetään työväentalolla ruokailu. Lapset ruokailevat ilmaiseksi ja muilta peritään pieni maksu. Ruokailun järjestää Tapanilan Kotien puolesta ry.