logo logo logo

Onko Mosa vuoden kylä?

9.03.2009

Uudenmaan liitto pyytää kansalaisilta ja järjestöiltä ehdotuksia Vuoden uusmaalaiseksi kyläksi nimettävästä lähiöstä tai maaseutukylästä. Aikaa ehdotuksille on 3. huhtikuuta asti. Valinnan tekee maakuntahallitus.

Vuoden uusmaalaisen kylän nimeäminen on huomionosoitus asuinseudun vaalimisesta tai elinympäristön kohentamisesta. Valinnan perusteena on asukkaiden yhteistoiminta asuinalueensa olojen, toiminnallisuuden ja yhteishengen parantamisessa. Perinteiden vaalimisen ohella arvostetaan uusien innovaatioiden kehittämistä.

”Vuosittaisella kylän valinnalla haluamme kiinnittää huomiota myös kuntien ja asukkaiden yhteiseen vastuuseen lähiympäristön suunnittelussa ja kehittämisessä”, toteaa Uudenmaan liiton erityisasiantuntija Tarja Haili.

Kylävalinnalla on jo yli kaksikymmenvuotiset perinteet. Aiemmista valinnoista viisi on ollut kaupunkien taajamia ja loput perinteisiä maaseutukyliä.

Viime vuonna palkittiin talkoohenkinen Mäntsälän Sälinkään kylä. Sälinkään edeltäjät viime vuosilta ovat Espoon Suvisaaristo, Inkoon Degerby, Järvenpään Jamppa, Kirkkonummen Luoma ja Keravan Savio.

Ehdotuksia perusteluineen voi lähettää osoitteeseen
toimisto@uudenmaanliitto.fi

tai postiosoitteeseen

Uudenmaan liitto
Aleksanterinkatu 48 A
00100 Helsinki

Ehdotuksiin liitetään merkintä ”Vuoden kylä”.