tammikuu 2009
26.01.2009
Helsingin kaupungin turvallisuuskyselyyn voi vastata vielä tämän viikon ajan.
Onko Helsingissä mielestäsi turvallista asua, liikkua ja työskennellä? Helsingin kaupunki valmistelee parhaillaan uutta turvallisuusohjelmaa, joka antaa suuntaviivat sille työlle, jolla Helsingin turvallisuutta ja viihtyisyyttä lähivuosina parannetaan.
Sinulla on nyt mahdollisuus vaikuttaa turvallisuusohjelman sisältöön vastaamalla kyselyyn ja kertomalla, mihin seikkoihin tulisi mielestäsi kiinnittää huomiota ohjelman laadinnassa. On tärkeää, että kuntalaisten näkökulma on mukana silloin, kun tehdään turvallisuuden parantamiseen tähtääviä toimenpide-ehdotuksia päättäjille ja päätetään resurssien kohdentamisesta.
Tapanila-Seura on käynnistämässä turvallisuuteen omaa toimikuntaa. Jos olet kiinnostunut osallistumaan työryhmän toimintaan, ota yhteyttä puheenjohtaja@tapanila.fi. Vastaamalla kyselyyn parannat mahdollisuutta osoittaa kaupungin resursseja meidänkin kylällemme.
Kysely löytyy osoitteesta http://www.hel.fi/turvallisuuskysely.
22.01.2009
Mosalainen taiteilija ja “mosarkisti” Hannu Korhonen on kuollut. Hän putosi jäihin hiihtoretkellään ja saatiin elvytettyä mutta kuoli myöhemmin sairaalassa.
Hannu toimi näkyvästi kylällämme grynderinä ja myös Tapanila-Seuran johtokunnassa 1982-1983.
20.01.2009
BeatBoxauspaja 9-16 -vuotiaille lapsille ja nuorille Hiidenkiven koululla, Rajatie 7, ti 27.1. klo 18-19.30. Tule oppimaan uusi taito! Opettajana ääniakrobaatti RudiRok. Liput 5€ sisältää mehun ja sämpylän. Lipunmyynti alkaen klo 17.30. Järjestäjinä Tapanilan Erän Nuorisotalo ja Hiidenkiven koulun vanhempainyhdistys.
19.01.2009
Abstraktiotehdas Tapaus – näyttelyn avajaiset 21.1. klo 18-20 Malmin taide ja kehys oy:n tiloissa, Malmin raitti 12. Näyttely on avoinna 22.1.-14.2. arkisin klo 10-17 ja lauantaisin klo 10-14.

16.01.2009
14.01.2009
Päivöläntielle, China Manin viereen on avattu polkupyöräliike. Liike on ollut jo muutaman päivän avoinna ja varustetaso näyttää vähintäänkin kattavalta. Nyt kaikki huollattamaan pyöriä omalla korjaamolla (www.kalliopyora.fi taitaa osoittaa vielä vanhaan osoitteeseen).
Tapanilan oma näyttelijäpariskunta Horila-Räinä uskaltautuu yhdessä lavalla Q-teatterissa hupaisan kuuloisessa näytelmässä Ilossa – hautaharjoituksia. Näytelmää esitetään tammi-helmikuun ajan ja tarkemmat ajat löytyvät http://www.q-teatteri.fi/puoli-Q-vierailut.html
8.01.2009
Harry’s Cafen monivuotinen yrittäjä Harri lähtee tammikuun lopussa vetämään uutta lounasravintolaa Tattarisuolle, ja Urheilukeskus ryhtyy uudistamaan keilahallin yhteydessä olevaa kahvilaa.
Varsinainen remontti tehdään heinäkuussa 2009, mutta jo nyt haetaan tilaan uutta ravintolayrittäjää. Tässäpä reippaalle yrittäjälle mainio tilaisuus työskennellä koti-Mosassa
http://www.tapanilanurheilu.fi/ravintola
Tarkempaa taustatietoa vuokra- ja muista reunaehdoista yksityiskohtineen antaa toimitusjohtaja Matti Linnavirta (050 554 2224).
7.01.2009
Tapanila-Seura kokosi ja lähetti lausuntonsa Kanervatien seudun kaavamuutoksesta.
Tapanila-Seura ry suhtautuu myönteisesti Kanervatien asemakaavaan aiottuihin muutoksiin.
Muutokset parantavat kaavaa ja entisestään korostavat Tapanilan ainutlaatuista
puutarhakyläluonnetta. Seura kiittää erityisesti alueen vanhojen talojen suojelemista ja
uusien, aluetta perinteisellä tavalla rikastavien piharakennusten suosimista.
Koko lausunto löytyy tästä linkistä:
kanervakaava09
4.01.2009
Kyläjuhla torilla klo 11-14
4.01.2009
Tapanilan kotien puolesta ry järjestää lastentapahtuman Työväentalolla klo 15, esiintymässä Pelle Positiivi