joulukuu 2008
31.12.2008
Kiinteistöille kuuluva jalkakäytävien talvihoito sekä katujen ja jalkakäytävien puhtaanapito siirtyvät kaupungin vastuulle Tapanilassakin 1.6.2009 alkaen. Asia tulee yleisten töiden lautakunnan päätettäväksi vuoden 2009 alussa. Tonttien omistajilta peritään työstä maksu, joka määräytyy tontin pinta-alan ja rakennetun kerrosalan mukaan. Esimerkiksi suurehkon omakotitintin (tontti 1000m2, kerrosala 200m2) vuosimaksu veroineen on noin 73 euroa.
Kunnossapitotehtävien siirtoa koskeva ehdotus yleisten töiden lautakunnalle on julkisesti nähtävillä 26.1. – 6.2. 2009. Tänä aikana ehdotuksesta voi tehdä muistutuksia rakennusvirastoon, hkr.kirjaamo@hel.fi. Lisätietoja antavat insinööri Esko Virtanen, puh. 310 38579, esko.virtanen@hel.fi ja toimistopäällikkö Pekka Isoniemi, puh. 310 38414, pekka.isoniemi@hel.fi
Lisätietoja asiasta löytyy jo nyt jonkin verran rakennusviraston www-sivuilta.
http://www.hel.fi/wps/portal/Rakennusvirasto/Kadut?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/HKR/fi/Kadut/Hoito
29.12.2008
Perinteiset nuuttijuhlat järjestetään jälleen Ala-asteen pihalla. Valitettavasti aiemmassa ilmoituksessa oli väärä aika, tilaisuus alkaa vasta klo 18.30.
Omat kuuset mukaan!
23.12.2008
Elävän adventtikalenterin toiseksi viimeisen luukun avaus olikin sulkeminen. Tapanila-Seura halusi siistiä aseman vuosikautisia sotkuja ja Ormiot rakensivat luukun, joka sulki sotkut pois näkyvistä.
Tapanilassa on ollut rautatieasema alusta alkaen, 1860-luvulla. Junat pysähtyivät tarvittaessa. 1939 asema siirtyi nykyiselle paikalleen ja ensimmäinen oli niin hyvä, että siirrettiin aikanaan Pikku-Huopalahteen kerhotaloksi. Nykyinen asema rakennettiin 1994, ja laitureille pomppiminen raiteiden yli pikajunia hipoen loppui.
Tapanilan toimeliaisuus ja aktiivisuus ei ole mitään uutta. Vanha tarina vuodelta 1947 kuvaa hyvin mosalaisten aktiivisuutta:
… Tapanilan maantiesillan kohdalla tavarajunan perään ajoi henkilöjuna. Tavarajunan kahdessa viimeisessä vaunussa oli jouluviinat, jotka oli tarkoitettu helsinkiläisille. Viinalasti levisi pitkin ratapenkkaa, mutta onneksi lähistöltä löytyi nopeasti avustajia. Tapanilan työväentalolla olleet tanssijat olivat joukolla mukana, samoin paikalle kutsutut sotilaat…
Tänään aktiivisuus näkyi näin:

Aseman alikulun palkki on töhryinen

Palkkiin kiinnitetään ensimmäinen peitelevy

Peitteen alta paljastuu kuva Tapanilasta…

..ja toinen…

..ja kolmas!

Kaunista!

Vielä lähikuva teoksesta.
21.12.2008
Kirjasto on avoinna maanantaina 22.12. normaalisti ja tiistaina 23.12. klo 10-15. Jos joululahjoja vielä puuttuu, kannattaa kirjastosta käydä hakemassa uusin Tapanila-albumi. Albumi on mainio joululahja ja vieläpä joulun punainen! Aatonaaton adventtiluukku on huima yllätys Tapanilan aseman alikulkutunnelin läntisellä suuaukolla kello 18.30. Kirjastolta ehtii hyvin katsomaan luukun avausta.

Kirjastosta löytyy myös muutamia vanhempia albumeita, mm. muutaman vuoden takaista Puutarha-albumia ja 80-luvun historiateoksia.

18.12.2008
Kuusikauppiaat ovat taas, vuosien perinteen mukaisesti, vallanneet torin. Samat kauppiaat ovat tuoneet kuusia Tapanilan torille Halikosta jo 18 vuotta. Aatonaaton adventtikalenterissa rakennettiinkin heille yhteinen joulukortti.
Suomalaisia kuusia on tarjolla jouluaattoon asti.

Tänäkin vuonna naapurin kuusiaidan voi jättää rauhaan
16.12.2008
Timo Hyvönen, puheenjohtaja
Kuulijantie 26a, 00730 Helsinki
p. 050-3748371
timo.hyvonen@iki.fi
Tiina Koskenniemi
Veljestenpiha 25G, 00730 Helsinki
p. 040-7238761
tiina.koskenniemi@suomenlinna.fi
Tapani Karhu
Viertolantie 25A, 00730 Helsinki
p. 050-320 9209
karhunpalvelu@lycos.com
Timo Uotila
Hiidenkiventie 22 A, 00730 Helsinki
p. 050-5378924
timo.t.uotila@kolumbus.fi
Eira Ormio
Liiketie 34a, 00730 Helsinki
p. 0400-422227
mosatonttu.oy@elisanet.fi
Sami Lindholm
Kuulijantie 26B, 00730 Helsinki
p. 050-3064255
sami.lindholm@kesko.fi
Esa Perttilä
Veljestentie 11, 00730 Helsinki
p. 050-5430702
esa.perttila@duetsoftware.fi
Sari Hawkins
Rasmuksentie 8C, 00730 Helsinki
p. 050-4369850
sohhawkins@hotmail.co.uk
Jari Niemelä
Kanervatie
00730 Helsinki
10.12.2008
Seurakunta ja Nuorisoasiainkeskus järjestävät Fallkullassa joulurauhan julistuksen lauantaina 13.12. klo 10.30 alkaen. Ohjelmassa mm. tiernapojat, joulukulkue, joulukuvaelma, paloauto, eläimiä. Tapahtumaan on vapaa pääsy, lisäksi mahdollisuus ostaa puuroa, makkaraa ja nuorten omia tuotteita.
Ohjelma löytyy tästä.
3.12.2008
Elävän adventtikalenterin tohinatorstaita vietetään 11.12.2008 Tapanilan työväentalolla. Juhlissa on ohjelmaa lapsille ja aikuisille ja vieraana mm. aluepolisiimme.
Aloitamme klo 17.30 Tapanila-Seuran esittelyllä. Aluepoliisi Riikka Sandberg kertoo toimistaan ja tapaa kyläläisiä. Samalla kerätään mielipiteitä Kanervatien kaavamuutoksesta. Kuuden maissa pidetään Tapanila-Seuran sääntömääräinen syyskokous. Tilaisuus on avoin kaikille kyläläisille.
Varsinaiset pikkujoulujuhlat alkavat klo 18.30. Joulurunon ja Mosan kisällien lisäksi paikalle tulee viihdyttämään Pellekaija Pum uudella ohjelmallaan. Tarjolla on yhteisiä leikkejä, lauluja ja tuttujen tapaamista.
Tilaisuus loppuu n. klo 20.
Kotien puolesta ry järjestää buffetin ja luvassa on paljon muutakin mukavaa. Tervetuloa kaikki.

Pellekaija Pum laulaa ja tanssii ja laulattaa ja tanssittaa ja…
26.11.2008
Suvi Ahola kertoo tämän vuoden kirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokaskirjastoista Tapanilan kirjastossa 3.12. klo 18. Esittelyssä Kohtuuttomuus, Kosmonautti, Marie, 14 solmua Greenwichiin, Paholaisen haarukka ja Puhdistus. Järj. Tapanilan kirjaston tukijoukot ja Tapanilan kirjasto, Hiidenkiventie 21.
26.11.2008
Maanantaina 1.12.2008 järjestetään kaavaehdotuksessa olevien suojelutalojen katselmointikävely. Tarkoituksena on käydä läpi suojeltavaksi ehdotetut talot ja katsoa, puuttuuko listalta jotain vai onko sillä liikaa. Kävelyä ohjaa Tapanila-Seuran johtokunnan kaavavastaava Esa Perttilä ja se alkaa Kertojantie 10:n adventtiluukun jälkeen klo 19 Tapanilan torilta.
Tervetuloa mukaan!